
Politiikka on vaativa kestävyyslaji, jossa kestävyyttä kysytään niin vaikuttajalta kuin tukijoilta. Tänä keväänä äänestäjieni kestävyydestä tämä laji ei ainakaan jäänyt kiinni.
Jopa 726 oululaista antoi tukensa kampanjallemme. Kampanjalle, jossa nettoveronmaksajia puolustetaan. Kampanjalle, joka vaati yhtä lailla vastuullisuutta talouden kuin ympäristön hoitoon. Kampanjalle, joka näkee Oulun tulevaisuudessa korkeana, työpaikkarikkaana ja kaupungistumisen hyödyistä nauttivana modernina kaupunkina. Nyt voin sanoa, ettei yksikään näistä äänistä mennyt hukkaan. Jokainen ääni merkitsi.
Tänään yhteinen tavoitteemme otti askeleen eteenpäin. Puolueiden välisten neuvotteluiden perusteella Oulun Kokoomus esittää minua Oulun kaupunginhallituksen jäseneksi, BusinessOulun varapuheenjohtajaksi ja maakuntavaltuutetuksi. Kaupunginhallituksen jäsenenä tulen myös osallistumaan sekä Oulun Jätehuollon että Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen hallitusten päätöksentekoon.
Neljässä hallituksessa ja kahdessa valtuustossa vaikuttaminen takaa sen, että pääsen paitsi Oulun kaupunkipolitiikan myös koko seudun kehittämisen ytimeen. Tämä ei olisi mahdollista ilman näin valtavaa tukijoukkoa. Toivottavasti pysytte myös jatkossa mukana. Sillä välin pyrin tekemään kaikkeni yhteisten teemojemme puolesta.
Lisätietoja täältä.