Elämme vuoden hyytävintä aikaa, ja saamme vielä tovin odottaa avovesikauden kalastuksen alkua. Samaan aikaan tehdään kuitenkin jo merkittäviä päätöksiä tulevan kauden saaliskalojen kohtaloista. Nämä päätökset koskettavat erityisesti Itämeren arvostetuinta, kiistellyintä ja uhanalaisinta kalaamme – luonnonlohta.
Yle uutisten (27.1.2014) mukaan Pohjois-Suomen alueella toimivassa Osuuskauppa Arinassa suhtaudutaan myönteisesti Itämeren luonnonlohen myyntiin. Toimintaa perustellaan sillä, että Itämeren luonnonlohi on alueemme lähiruokaa. Esimerkiksi Kemin, Tornion ja Oulun Prismojen Apetit-pisteillä tuotetta aiotaan myydä tulevana kesänä, vaikka elintarvikeyhtiö on sitoutunut muualla noudattamaan WWF:n suositusta ja pidättäytymään uhanalaisen luonnonlohen myynnistä.
On totta, että Itämeren lohta voidaan hyvällä syyllä pitää lähiruokana. Onko se kuitenkaan hyväksyttävä syy tappaa ja jälleenmyydä uhanalaista lajia? Nähdäkseni ei, sillä luonnonlohi voidaan korvata muilla kotimaisilla kestävästi pyydetyillä kaloilla. Näin on toimittu esimerkiksi pääkaupunkiseudulla toimivassa HOK-Elannossa, joka päätti luopua lajin myynnistä kokonaan jo vuonna 2012.
Valitettavasti taistelu villilohen asemasta on viime vuosina ajautunut siihen pisteeseen, että vasta asiakkaiden ostoboikottien myötä liikkeet ovat suostuneet luopumaan tuotteen myynnistä. Toivonkin, ettei tähän tarvitsisi ryhtyä, vaan Osuuskauppa Arina harkitsisi asiaa vielä uudelleen ja vetäisi luonnonlohen kannalta kestävät johtopäätökset.
Itämeren elinvoimainen luonnonlohikanta on pidemmällä tähtäimellä koko Pohjois-Suomen elinkeinojen ja työpaikkojen kannalta taloudellisesti järkevin suunta. Sitä paitsi ainoastaan kestävillä päätöksillä voimme turvata myös tuleville sukupolville maukkaan ja luonnonmukaisen lähiruuan.
Alkuperäinen kirjoitus on julkaisu mielipidekirjoituksena Uuden Suomen blogissa 28.1.2014