Julkaistu alunperin Forum24-lehdessä 20.7.2022
Jokainen vanhempi toivoo lapselleen mahdollisuutta oman suuntansa ja paikkansa löytämiseen. Useimpien kohdalla tämä toteutuu, mutta osalle pojista omien vahvuuksien ja intohimojen löytäminen ottaa aikaa. Pahimmillaan puhutaan väliinputoamisesta, josta koituu yhteiskunnallista ja etenkin inhimillistä vahinkoa. Yleinen hokema kuuluu, että: “Pojat ovat poikia, kyllä pojat pärjäävät.” Entä jos eivät pärjääkään?
Elinkeinoelämän valtuuskunnan EVA:n tutkimuksessa todettiin jo vuonna 2015, että Suomessa on lähes 79 000 miestä, jotka eivät ole työssä, koulutuksessa tai työkyvyttömyyseläkkeellä. Käytännössä tämä merkitsee keskikokoisen suomalaisen kaupungin asukasmäärää, jotka eivät näy missään tilastoissa.
Tulevaisuus ei enteile kaikkien poikien kannalta hyvää. Talouden rakennemuutoksen kiihtyessä lyhyin tikku jää todennäköisimmin niiden poikien kouriin, joille koulu ei ole maittanut, ja joille töitä on aikaisemmin löytynyt suorittavan työn tai teollisuuden parista. Teknologisen murroksen edessä työhön sopivan koulutuksen merkitys on ratkaisevan tärkeä.
Elämän eväitä jaetaan erityisesti perusopetuksen loppuvaiheessa. Kansainvälisen luonnontieteellistä ja matemaattista osaamista kartoittavan TIMSS-tutkimuksen perusteella suomalaiset kahdeksasluokkalaiset ovat yleisesti ottaen lahjakkaita. Osaamiserot kuitenkin kasvavat niin tyttöjen ja poikien välillä kuin poikien keskenkin. Lahjakkaat ja vakaasta kodista tulevat pärjäävät, mutta apua tarvitsevien taidot heikkenevät entisestään.
Ammattioppilaitoksilla on osansa poikien väliinputoamisen estämisessä. Sinänsä jalot, mutta idealistiset itseoppimisen ja -ohjautuvuuden periaatteet ovat aiheuttaneet tilanteen, jossa nykyinen ammatillinen koulutus tuottaa liian usein osaamiseltaan vaillinaisia opiskelijoita, eikä työuran alkutaipaleelle soveltuvia työntekijöitä. Koulutuksen rima on asetettava korkealle kaikkien opiskelijoiden kohdalla. Oppilaan tehtävä ei ole kulkea oppipolkunsa läpi pikavauhtia, vaan kerätä työelämässä ja omassa elämässään tarvittavia taitoja.
Myös korkeakoulujen opiskelijavalinnat aiheuttavat poikien kannalta haasteita. Onko heillä, joiden akateeminen into löytyy myöhemmällä iällä, tosiasiallista mahdollisuutta päästä tahtoa vastaavaan korkeakoulutukseen? Nykyinen todistusvalintaa painottava malli pakottaa nuoria valitsemaan urapolkuja elämäntilanteessa, jossa poikien kyky vakaaseen harkintaan on vasta kypsymässä.
Jokaisella on oltava mahdollisuus löytää oma merkityksellinen paikkansa suomalaisessa yhteiskunnassa. Mitä aikaisemmin ja mitä monimuotoisemmin pojille pystytään tarjoamaan tukea koulutuksen eri vaiheissa, ja mitä sopivampia koulutuksen muotoja, sen parempi.
Janne Heikkinen
YTM, kansanedustaja, kaupunginvaltuutettu (kok.)
