Kokoomusedustajat: VR:n kaluston romuttaminen lopetettava, yhtiöittämistä edistettävä

Kokoomuksen kansanedustajat Janne Heikkinen, Matias Marttinen ja Kari Tolvanen vaativat hallitukselta paikallisen lähijunaliikenteen lisäämistä ja kilpailun tuomista alalle. Tavoitetta varten on edustajien mukaan jatkettava VR:n osittaista yhtiöittämistä. Heikkinen, Marttinen ja Tolvanen edellyttävät hallitukselta toimenpiteitä, jotta VR lopettaisi käyttökelpoisen henkilöliikenteen kalustonsa romuttamisen.

  • Taajamajunaliikenteelle on kysyntää kansalaisten keskuudessa ympäri maata, eikä se rajoitu pelkästään suurille kaupunkiseuduille. Poikkeusoloista ja korona-ajasta huolimatta on katsottava tulevaisuuteen, ja luotava erilaisia liikenneratkaisuja ympäri Suomea, Marttinen toteaa.

Edustajat katsovat, että Sipilän hallituksen liikkeelle panema VR:n yhtiöittämishanke on saatettava jälleen raiteille terveen kilpailun mahdollistamiseksi. Nykytilanteessa valtionmonopoli pyrkii oman asemansa turvaamiseen kansalaisten ja kaupunkiseutujen etujen edistämisen sijaan.

  • Monopoleja ei tule ylläpitää aloilla, joihin syntyy markkinaehtoisesti tervettä kilpailua, toteaa Tolvanen.

Eri yhtiöt voisivat vuokrata perustettavasta yhtiöstä kalustoa markkinaehtoisesti, jolloin alalle syntyisi tasapuolista kilpailua ja kustannussäästöjä. Tällä hetkellä VR romuttaa käyttökelpoista kalustoa.

  • Valtionmonopolin liiketoiminnan logiikkana ei ole kasvattaa tai kehittää toimintaansa, vaan tehdä katetta. Tästä hinnan maksavat kansalaiset niin julkisen liikenteen hinnoissa kuin rajallisissa julkisen liikenteen vaihtoehdoissa, Heikkinen murehtii.

VR:n yhtiöittäminen pysäytettiin Rinteen hallituksen ensimmäisen liikenne- ja viestintäministerin, Sanna Marinin (sd.), toimesta. Kokoomusedustajien mielestä kilpailun avaamista ei tulisi jarruttaa. Edustajat katsovat, että taajamajunaliikenteen avaaminen laajasti eri puolelle Suomea on mahdollista toteuttaa. Raiteilla liikkuminen vähentää ympäristön kuormitusta ja tarjoaa matkaajille vaihtoehtoja liikkumiseen. Raiteet mahdollistavat myös tiiviimmän kaavoittamisen ja tuovat kasvun mahdollisuuksia seutukunnille.

Lisätietoja: Janne Heikkinen Matias Marttinen Kari Tolvanen etunimi.sukunimi@eduskunta.fi