Kasvava tuuli- ja aurinkovoiman tuotanto saa lähtökohtaisesti suitsutusta osakseen. Samalla tämän vihersähkön taakankantajaksi kuitenkin jää suomalainen maanomistaja, jonka maita julkinen valta pakkolunastaa tai kaavoittaa sähköntuotannon tarpeisiin. Vihersähköön perustuvien hankkeiden uskottavuutta ihmisten parissa ei kasvateta, jos niitä varten lunastettavista maa-alueista ei saada aidosti käypää korvausta.

Ongelmia syntyy, kun uusia sähkölinjoja rakennetaan ja nykyisiä laajennetaan, jotta sähkö saadaan tuottajalta käyttäjälle. Samalla maapohja on aina jonkun omistamaa. Pelkästään kantaverkon lisärakentamisen tarpeeksi on esitetty jopa 3200 km. Tarve on aito. Ihmisiä tämän vuoden aikana riivanneen sähkön hinnannousun syynä on osaltaan ollut riittämätön sähkönsiirtokyky.

Ongelman ytimessä on vuodelta 1977 peräisin oleva lunastuslaki, jossa maanomistaja jää altavastaajan asemaan. Laki tarjoaa kunnille matalan kynnyksen ansaintamielessä tehtyyn maa-alueiden pakkolunastukseen. Tämän jälkeen alueet voi myydä voitolla eteenpäin. Nykyisellään maapohjan lunastuskorvaukset ovat vaihdelleet 200–400 euron välillä. Korvaus on vaikea nähdä kohtuullisena, jos maa-alueella esimerkiksi kasvaa arvokasta metsää, jota hakataan pois sähkölinjojen tieltä.

Lunastuslain ongelmat ovat olleet jo pitkään tiedossa. Jo Sipilän hallitus pyrki uudistamaan lakia. Tuolloin maanomistajien oikeuksien parantamista tavoitellut uudistus kaatui loppumetreillä keskustan ministerin vastustukseen. Rinteen-Marinin hallitus on myös yrittänyt uudistaa lakia. Korvauskäytäntöjen muuttaminen on jakanut hallituksen rivejä sinänsä yllätyksettömästi. Keskusta ja RKP ovat puolustaneet omaisuudensuojaa, sosialisteille sillä ei ole liiemmin ollut merkitystä.

Muissa Pohjoismaissa tilanteeseen on jo havahduttu, sillä niin Tanskassa kuin Ruotsissa on säädetty maanomistajien oikeuksia eri tavoin turvaavaa lainsäädäntöä. Tanskassa lunastus vaatii perustellun yleisen tarpeen, Ruotsissa lunastuskorvauksia nostettiin.

Vaikka lunastuslaki onkin ummehtuneen kekkosenaikainen, ei se ole estänyt osaa kunnista tekemästä oikein. Viimeisin esimerkki on Keuruulta, jossa Pohjolan Voima ja Keuruun kunta ovat vastikään tarjonneet maapohjan lunastuskorvauksena jopa 10 000 € hehtaarilta. Keuruun huima esimerkki viitoittaa oikeaan suuntaan. Nykyisillä sähkön hinnoilla tuottajilla on varaa antaa maan käyttämisestä käypä korvaus.

Nykyisellään pakkolunastukset ovat valinta, eikä kyse ole aidosti pakon sanelemasta toiminnasta. Pakkolunastuksin tehtyjen viherhankkeiden kannatus ei kasva, jos maankäytöstä ei samalla saa käypää korvausta. Lunastuslaki kaipaa edelleen uudistusta, joka turvaa maanomistajien oikeuksia. Lakia uudistamalla vankistetaan perustaa kannatettaville ilmastoteoille.