Omaa arvomaailmaani on aina ohjannut halu parantaa uhrin asemaa. En ole koskaan ymmärtänyt lepsuilua, jota suomalaisia rikosaiheisia uutisia lukiessa on jouduttu liian usein todistamaan. Kovaa rikollisuutta ei voiteta päätä silitellen, vaan tuntuvilla rangaistuksilla, jotka pakottavat aidosti tekijät pohtimaan tekojensa seurauksia.

Ensimmäistä kertaa vuosikausiin tilanne on kuitenkin oleellisesti muuttumassa. Kokoomusjohtoinen hallitus on puolentoista vuoden aikana säätänyt uusia lakeja ja koventanut rangaistuksia. Tuomioissa ei jatkossa saa uudestaan ensikertalaisuuden alennusta.

Rikoksista ja rangaistuksista käytävä keskustelu kuuluu suomalaiseen yhteiskuntaan. Sitä pitää käydä jatkuvasti. Viimeksi kesällä asiantuntijoiden joukko kävi keskustelua maamme turvallisuuden kannalta kriittisestä käännytyslaista.

Asiantuntijat ovat kesästä lähtien nostaneet esille sen, että tiukentuneet rangaistukset tuottavat enemmän vankeja. Olennaista onkin se, mitä ei lausuta ääneen. Näiden lausuntojen hiljainen viesti on, että rangaistuksia ei tule tiukentaa nykyisestä.

Keskustelun varrella on tullut selväksi, että maassamme on kahden kerroksen oikeustajua. Oppineiden ja kansan käsitykset rikosten ja rangaistusten suhteesta siis oikeasta ja väärästä eroavat toisistaan.

Tuoreeltaan annettu kritiikki törkeiden ampuma-aserikosten rangaistusten koventamisesta korostaa tätä maailmojen eroa. Jatkossa törkeän ampuma-aserikoksen tuomio kovenee neljästä kuukaudesta kahteen vuoteen vankeutta. Tämä tarkoittaa sitä, että tuomio on lähtökohtaisesti ehdoton. Niin ikään jatkossa luvattoman aseen kantaminen on peruste törkeälle ampuma-aserikokselle.

Lakia ei kovenneta mielivaltaisesti, vaan koska maassamme lisääntyvä jengirikollisuus on aiempaa raaempaa ja kovempaa. Eikä väkivaltatekojen kasvu rajoitu vain jengeihin. Meillä pohjoisessakin on tehty silmitöntä väkivaltaa sivullisia kohtaan.

Minulle on selvää, että näille murhamiehille ja tappajille on annettava heidän tekojensa vakavuutta vastaavat rangaistukset. Puolestaan se, miksi esimerkiksi vakaviin henkirikoksiin syyllistyviä on kohdeltava oikeudellisin silkkihansikkain, jää epäselväksi.

Koventuvilla rangaistuksilla on hinta ja pidän sitä hyväksyttävänä. Kasvavat vankimäärät on jo huomioitu valtion budjetissa kesällä. Jos puolestaan vankiloiden seinät ja katot loppuvat maasta kesken, on niitä löydettävä lisää. Tarjontaa kyllä on, jos niiden laatuvaatimuksia tarkastellaan uudestaan. Nykyisellään vangeilla on varusmiehiä paremmat oltavat.

Yksi suomalaisen yhteiskunnan sitovia liimoja on rikoksen ja rangaistuksen periaate. Sillä on hinta ja se on perusteltavissa. Mikäli tähän ei ole valmiutta, ei kustannuksia mitata vain rahassa, vaan yhteiskunnallisessa vakaudessa ja kansan luottamuksessa.