Joulukuu on vuoden kiivain vaihe Eduskunnassa. Sosiaalidemokraatit esittelivät vaihtoehtobudjettinsa, jossa esitettiin leikkauksia suomalaiseen maatalouteen. Myös heitä lähellä oleva SAK on vaatinut maatalouteen leikkauksia. Opposition ja Orpon hallituksen ero onkin siinä, että hallitus ei leiki Suomen ruokaturvalla.
Suomella on pitkä perinne ruokaturvasta. 1800-luvun nälkävuodet jättivät jälkensä kansakunnan ja päättäjien historialliseen muistiin. Itsenäisyyden ensiaskelista alkaen tavoitteena on ollut omavaraisuus ruoantuotannossa. Työssä on onnistuttu ja riittävä omavaraisuuden taso saavutettiin sotien jälkeen, eikä jäsenyys Euroopan unionissa muuttanut maamme strategiaa. Kulunut vuosikymmen osoittaa suomalaisen ruokaturvan viisauden.
Ukrainassa Venäjä on tehnyt ruoasta sodan välikappaleen. Sodan alussa maataloustyökoneita ryöstettiin Venäjälle. Sittemmin vallattujen alueiden tuottamaa viljaa on järjestelmällisesti ryöstetty Venäjälle. Lisäksi Venäjä häiritsee Ukrainan viljakauppaa kaikin keinoin, tosin heikentyvällä menestyksellä. Ukraina on nimittäin pakottanut Venäjän laivaston Mustanmeren itäpuolelle.
Gazassa, terroristijärjestö Hamasin Israelia vastaan aloittamassa sodassa, ruokakuljetukset ovat muuttuneet sodan työkaluiksi. Syyria, jonka vasemmistotyranni vastikään menetti valtansa ja pakeni maastaan, puolestaan ajautui julmaan vuosikymmenen kestäneeseen sisällissotaan kuivuuden kirittämänä.
Puhtaan ruoan ja veden merkitys ei ole kadonnut minnekään, ei maailmalla eikä täällä Suomessa. Suomi on edelleenkin kansainvälisten kuljetusketjujen häntäpäässä, eikä ruoantuotantoa siksi voida ulkoistaa rajojemme ulkopuolelle. Tämä on yksi keskeisimmistä syistä sille, miksi hallitus on tietoisesti rajannut ruoantuotannon eli maatalouden säästöjen ulkopuolelle.
Toivon sosiaalidemokraateilta parempaa harkintaa, vaikka oppositiossa kädet ovatkin vapaammat. Kansallisten tukien leikkaukset osuisivat erityisesti tänne pohjoiseen. Talonpojan tappolinjan voisi jättää jo menneisyyteen, jonne se kuuluukin. Suomalainen maatalous on helppo ajaa alas, ylösajaminen on puolestaan vaikeaa, ellei jopa mahdotonta.
Tukia on tietenkin tarkasteltava kriittisesti. Maatalouden kohdalla ajoitus on avain ja kohdistus on kulmakivi. Suomalaiset ruoantuottajat ja maataloutemme on kytketty siihen, mitä Euroopan unionissa tapahtuu. Tukipolitiikan muutoksia on tehtävä siellä, ja kääntäisin katseeni ja asettaisin panokseni parhaillaan valmisteltaviin seuraavaan yhteisen maatalouspolitiikan linjauksiin.
Sillä välin on muistettava, että ruoantuotanto on Suomen elinehto, kirjaimellisesti. Sitä on varjeltava ja sen kyvykkyyksiä on rakennettava rauhan aikana. Sotajoukkojen marssiessa on jo liian myöhäistä.