Valkoposkihanhien tuhotyöt laitettava kuriin metsästämällä

Julkaistu ensimmäisenä Forum24 -lehdessä 10.6.2020.

Valkoposkihanhi on ollut jo pitkään kaupunkipuistojen tuholainen, mutta tänä keväänä sietokyky on ylittynyt myös maaseudulla. Suomeen on saapunut tänä keväänä arvion mukaan noin 650 000 valkoposkihanhea, jotka levittävät tuhoa viljeltävillä pelloilla. Kokoomuksen mielestä valkoposkihanhi pitäisi lisätä metsästettävien lajien joukkoon.

Suomen riistakeskuksen mukaan kanta voi olla jopa kaksinkertainen viiden vuoden sisällä. Tällä hetkellä ei ole käytössä mitään keinoa, joka rajoittaisi kannan kasvutahtia. Suomen kautta muuttavien lintujen määrä kasvaa noin 10 prosenttia vuodessa. En ihmettele siis lainkaan viljelijöiden tuohtumusta satotuhoa kylväviin hanhiin!

Hallituksen toiminta on näyttäytynyt avuttomalta kiemurtelulta hanhien vallatessa pellot. Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk) lupasi asettaa työryhmän ratkaisujen etsimiseksi yhdessä ympäristöministeriön kanssa. Työryhmältä on kuulemma odotettavissa ehdotuksia vasta syksyllä. Työryhmän asettaminen on lähinnä ongelman siirtämistä ja asian lakaisemista maton alle, sillä tiedämme jo toimivat keinot.

Valkoposkihanhi on nykyisin luonnonsuojelulakiimme kirjattu rauhoitettu laji EU:n lintudirektiivin perusteella. Hallituksen on kuitenkaan turha piiloutua direktiivin taakse, sillä kyseisen direktiivin artikla 4 velvoittaa ottamaan huomioon lintukantojen kehityssuunnat ja muutokset. Ruotsissa ja Virossa valkoposkihanhi on metsästyslain piirissä tällä perusteella. Miksei se voisi olla sitä myös Suomessa?

Omaisuuden suoja on perustuslaillinen oikeus. Siksi viljelijöille aiheutuvia mittavia tuhoja on arvioitava myös omaisuudensuojan näkökulmasta. Maataloudelle maksettiin vuonna 2018 noin 1,1 miljoonaa euroa korvauksia valkoposkihanhien aiheuttamista vahingoista. Ne ovat kasvaneet koko viimeisen vuosikymmenen ajan. Todelliset hanhien aiheuttamat tuhot lienevät kuitenkin moninkertaiset ja niitä eivät korvaukset kata. Ylisuojelun kustannukset kaatuvat siis viljelijöiden maksettavaksi ja herkulliset ruoka-ainekset ihmisten sijaan hanhien nautittavaksi. Tämä on järjetöntä!

Kokoomuksen eduskuntaryhmä on jättänyt toimenpidealoitteen, jolla valkoposkihanhi siirrettäisiin pois luonnonsuojelulain piiristä metsästyslakiin. Toivomme aloitteelle kannatusta yli puoluerajojen. Elinvoimaisten maakuntiemme kannalta olisi pelkästään oikein, että taivaalla lentäisivät taas Finnairin lentokoneet, eikä valtoimenaan rehottava valkoposkihanhikanta.