Janne Heikkinen logo

Kotipaikka:

Heinäpää, Oulu

Syntynyt:

1990 Oulussa

Perhe:

Avovaimo Mira sekä äiti Sirpa, isä Kari, sisko Sanni ja veli Matti sekä pohjanpystykorva Sissi.

Sotilasarvo ja aselaji:

Jääkäri, sissi

Ammatti:

Viestinnän suunnittelija

Harrastukset:

Salibandy, sulkapallo, kalastus, tennis

Koulutus:

Yhteiskuntatieteiden maisteri Jyväskylän yliopistosta

Nykyinen luottamustehtävä:

Kansanedustaja, Oulun kaupunginvaltuutettu

icons

Janne Heikkinen

Olen yrittäjätaustainen yhteiskuntatieteiden maisteri, kansanedustaja ja kolmannen kauden kaupunginvaltuutettu. Aikaisemmin olin Kempeleen kunnanvaltuuston puheenjohtaja ja nyt toimin Oulun kaupunginvaltuutettuna. Vapaa-ajallani nautin kalastuksen lisäksi lukemisesta sekä pallopeleistä.

icons

Juuret Hailuodossa

Vietin varhaisen lapsuuteni Oulussa, josta muutimme perheeni kanssa Kempeleeseen vuosituhannen taitteessa. Vuosi 2017 on minulle erityinen, koska tein paluumuuton synnyinkaupunkiini Ouluun. Sukujuureni ovat kuitenkin vahvasti Hailuodossa, jossa vietän edelleen runsaasti aikaa erityisesti kesäisin mökillämme.

icons

Arvot

Minulle tärkeitä asioita ovat luontoon, työntekoon ja yrittämiseen liittyvät asiat sekä pohjoisen elinkeinoista ja turvallisuudesta huolehtiminen. Huomisen vastuunkantajana olen huolestunut julkisen sektorin ennätysnopeasta velkaantumisesta, alati kiristyvästä sääntelyn ilmapiiristä sekä lapsiperheidemme jaksamisesta.

icons

Politiikka

Politiikassa pidän tärkeänä, että ihmisiä kuullaan heitä koskevissa asioissa ja niistä päätetään mahdollisimman lähellä kotia. Uskon siihen, että suurin viisaus ja kekseliäisyys uuden luomiseksi syntyy vapaassa kansalaisyhteiskunnassa ilman turhia hallinnon tasoja. Juuri siksi nautin tilanteista, joissa ihmiset ottavat ideoineen ennakkoluulottomasti yhteyttä.

Ansioluettelo

Opinnot

  • Yleinen valtio-oppi, Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta, Jyväskylän Yliopisto 2012-2018
  • Metsäakatemia 47. vuosikurssi, 2019
  • Politiikan Approbatur 2011
  • Kempeleen lukio, Ylioppilas 2009

Varusmiespalvelus

  • Jääkäri, Sissikomppania, Sodankylän Jääkäriprikaati 2009

Työelämässä

  • Viestinnän suunnittelija, Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA 2016-2018
  • Yrittäjä, Salibandykauppa Avoin Yhtiö 2009-2010
  • Myymälätyöntekijä, Osuuskauppa Arina 2008-2012
  • Jäätelönmyyjä, Valio 2005-2006
  • Salibandyvalmentaja, Kempeleen Kiri, Merikoski SBT 2006-2012

Luottamustoimet

  • Kansanedustaja 2019 -
  • Oulun kaupunginvaltuutettu 2017-
  • Liikenne- ja viestintävaliokunta 2019-
  • Maa- ja metsätalousvaliokunta 2019-
  • Oulun kaupunginhallituksen jäsen 2017-2019
  • BusinessOulun johtokunnan varapuheenjohtaja 2017-2019
  • Pohjois-Pohjanmaan Maakuntavaltuutettu 2017-
  • Suomen Kuntaliiton valtuuskunnan jäsen 2018-
  • Kempeleen kunnanvaltuuston puheenjohtaja 2015-2016
  • Kempeleen kunnanvaltuutettu 2009-2016
  • Kempeleen kunnanhallituksen varapuheenjohtaja 2013-2014
  • Kempeleen palveluvaliokunnan jäsen 2009-2012
  • Kempeleen kunnanhallituksen jaoston jäsen 2009-2012
  • Kokoomuksen Nuorten Liiton liittohallituksen jäsen 2013
  • Oulun Läänin Kokoomusnuoret ry puheenjohtaja 2012-2013
  • Oulun Läänin Kokoomusnuoret ry piirihallituksen jäsen 2010-2014
  • Pohjois-Pohjanmaan Kokoomuksen piirihallituksen jäsen 2012
  • Pohjois-Pohjanmaan Kokoomuksen varapuheenjohtaja 2016
  • Kempeleen Kirin hallituksen jäsen 2008
  • Oulun Seudun Perhokalastajat ry hallituksen jäsen 2011-2012, 2017-
  • Suomen Pokerinpelaajat ry hallituksen jäsen 2014 –