Allekirjoita kansalaisaloite YLE-veron lakkauttamiseksi
blog entry

Miksi Janne kannattaa YLE-veron lakkauttamista?

1. YLE ei voi olla immuuni valtakunnallisille säästötalkoille. Kohtuuttoman suureksi kasvaneen mediayhtiön ylläpitäminen ei sovi nykyiseen taloustilanteeseen.

2. Perusperiaate tulee olla, että käyttäjät maksavat. Osa suomalaisista joutuu maksamaan YLE-veroa, vaikka eivät sen palveluita koskaan käyttäisikään. Logiikka on kieroutunut, sillä ei mikään muukaan mediayhtiö voi laskuttaa asiakkaita, jos asiakkaat eivät tilaa sen palveluita

3. Yrityksille YLE-vero voi aiheuttaa useiden tuhansien eurojen kustannukset vuosittain. Säästyneet rahat mahdollistavat paremmat edellytykset työllistää esimerkiksi kesätyöntekijöitä ja harjoittelijoita.

Kannatatko sinä YLE-veron lakkauttamista? Allekirjoita sinäkin kansalaisaloite: