Suomessa kuntavaalit piti alun perin järjestää kuluvan vuoden lokakuussa. Viime hallituskaudella vaalit päätettiin kuitenkin siirtää oikeusministeriön asettaman parlamentaarisen työryhmän ehdotuksen mukaisesti keväälle 2017.

Tuolloin työryhmä perusteli ehdotustaan sillä, että vaalien aikaistaminen mahdollistaisi uuden kunnanvaltuuston toiminnan aloittamisen jo kesäkuussa. Tämä mahdollistaisi menettelyn, jossa uusi kunnanvaltuusto pääsisi aloittamaan toimintansa heti kesäkuussa ja siten päättämään mm. seuraavan vuoden talousarviosta ja kunnallisverosta. Päätöksen piti vauhdittaa vaalien tuloksen näkymistä nykyistä nopeammin kuntien toiminnassa.

Hiljattain saamme kuulla, että puoluesihteereistä koostuva työryhmä esittää kuntavaalien lykkäämistä vielä kertaalleen aina vuoden 2017 lokakuulle saakka. Lykkääminen on tosin vielä epävarmaa, sillä se vaatii perustuslakivaliokunnan käsittelyä. Puoluesihteereiden ajatuksena on yhdistää kuntavaalit ensimmäisiin maakuntavaaleihin, joissa valitaan 18 itsehallintoalueelle edustajat. Maakunnat tulevat vastaamaan yksin tai yhdessä muun muassa sosiaali- ja terveyspalveluista.

Puoluesihteerien keskusteluissa käsiteltiin myös linjauksia vaalikelpoisuuksien osalta, joka on jäänyt kiusallisen vähäiselle huomiolle. Puoluesihteeriryhmän mukaan jatkossa esimerkiksi kansanedustaja tai europarlamentaarikko voisi olla myös maakuntavaaleissa ehdolla. Sen sijaan esimerkiksi Ruotsissa yksi ihminen ei voi olla ehdokkaana kolmella eri tasolla.

En voi olla ihmettelemättä, että miksi puoluesihteerit haluavat keskittää valtaa yksille ja samoille poliitikoille. On sula mahdottomuus, että yhdellä vaikuttajalla riittäisi tosiasiallisesti aikaa hoitaa kunniakkaasti luottamustehtävänsä useassa erissä roolissa. Jo yksinään kansanedustajilla tehtävät vaikuttavat jäävän nykyisin puolitiehen, kun lakeja valmistellaan jäniksen selässä ja omia päätöksiä perutaan tuon tuosta.

Vielä ongelmallisempana pidän useasta päällekkäisestä tehtävästä syntyvää eturistiriitaa. Tulevissa maakuntavaltuustoissa tullaan tekemään huomattava määrä ylemmän tason päätöksiä, jotka koskettavat valtuutettujen kotikuntia. Ei tarvitse olla oikeusoppinut ymmärtääkseen, että tällaisissa tilanteissa edustajat tulevat olemaan väistämättä jäävejä. Samaan ongelmaan on törmätty jo aikaisemmin ja sen vuoksi yksi ihminen ei voi olla yhtäaikaisesti sekä europarlamentaarikko että kansanedustaja.

Nähdäkseni Suomen tulisi ottaa mallia Ruotsista ja säätää laki, joka estää yhden ihmisen ehdokkuuden kolmella erillä tasolla. Näin ollen ehdokkaiden määrä lisääntyisi ja ehdokkaat voisivat sitoutua kohtuulliseen määrään tehtäviä kerrallaan. Ilman ehdokkuuksien rajaamista on olemassa aito uhkakuva, että samat poliitikot istuvat kaikilla tasoilla eri kokoonpanoissa.