Amerikkalainen ekonomisti ja yhteiskuntatieteilijä Mancur Olson vertasi järjestäytyneen yhteiskunnan syntyä tilanteeseen, jossa ihmiset jakautuvat ryösteleviin bandiitteihin ja maanviljelijöihin.
Tarinassa liikkuvat rosvot omaavat aseet ja taidon sotia, joiden avulla he pystyvät ryöstelemään vastaantulevia kyliä. Saaliit ovat kuitenkin lyhytikäisiä pikavoittoja. Sen vuoksi rosvot ovat pakotettuja palaamaan takaisin samoihin kyliin ennen pitkään.
Jo kertaalleen ryöstetyssä yhteisössä ei ole kuitenkaan juurikaan varastettavaa, joten he päättävät polttaa kylän. Näin ollen kolmatta mahdollisuutta ryöstää ei enää tule. Toisin sanoen bandiittien työ on sinänsä helppoa, mutta he samalla tuhoavat omat markkinat.
Sen sijaan älykkäät bandiitit keksivät pidentää aikaperspektiiviä satunnaisesta ryöstelystä jatkuvaan. He keksivät jättää maanviljelijöille ainoastaan sen verran omaisuutta, että he onnistuvat tuottamaan sadon myös tulevina vuosina. Kaikki ei kuitenkaan mene suunnitellusti. Roistojen epäonneksi he saavat huomata myöhästyneensä ja jonkun toisen rosvojoukon ehtineen ensin.
Aikaisemmin maanviljelijöitä riivanneet bandiitit päättävät vaihtaa taktiikkaa. He asettautuvat kylään pysyvästi ja ryhtyvät puolustamaan sitä toisilta rosvojoukoilta. Suojelun vastineeksi bandiitit edellyttävät saavansa periä veroja kyläläisiltä. Maanviljelijät suostuvat tähän pitkin hampain, koska vero katsotaan pienemmäksi pahaksi kuin toistuva ryöstely. Kuin huomaamatta, entisestä heikosta kyläpahasesta muodostui järjestäytynyt ja puolustuskykyinen yhteisö. Ennen pitkää bandiitit päättävät ottaa käyttöön arvonimiä ja ajan saatossa heistä muodostuu yhteisönsä hallitseva luokka.
Toisin kuin kiertelevien rosvojoukkojen, niin paikalleen asettuneiden bandiittien päänvaivaksi ilmestyy uusi haaste. Heidän tulisi ratkaista, kuinka paljon heidän tulee jättää maanviljelijöille, jotta he jaksaisivat tuottaa, lisääntyä ja investoida. Ainoastaan yrityksen ja erehdyksen kautta älykkäät bandiitit oppivat optimoimaan veroasteen ja verokertymän suhteen.
***
Kaukaa haettu esimerkki tai ei, niin Suomen voidaan katsoa jossain määrin olevan saman pohdinnan edessä. Sipilän hallitusohjelmassa talouspolitiikan linjaksi asetettiin viime vuoden toukokuussa, että kokonaisveroaste ei nouse vaalikaudella ja työn verotusta kevennetään.
Valittu linja on tavoittelemisen arvoinen. Tätä tukee Kataisen hallituksen päätös laskea yhteisöveroa, joka todistetusti lisäsi taloudellista toimeliaisuutta ja kasvatti verotulot lähes veron laskua edeltäviin tuloihin.
Hallituksen toivoisi olevan verotusratkaisuissa kaukokatseinen ja uskollinen omille tavoitteilleen. Maassa, jossa kirkkoon kuuluvat maksavat kahdeksan kappaletta ansiotulosta erilaisia veroja ja veroluonteisia maksuja, ei kaivata enää yhtään lisää kasvua ja työntekoa haittaavia veronkiristyksiä – päinvastoin.
Pitkällä aikavälillä tavoitteena tulisi olla verojärjestelmän yksinkertaistaminen ja painopisteen siirtäminen jopa poistamalla joitakin verotyyppejä kokonaan. Verotuksen yksinkertaistaminen helpottaisi ennustettavuutta ja läpinäkyvyyttä. Samalla se paitsi vähentäisi yllätyksiä ja epävarmuustekijöitä, myös vähentäisi kitkaa taloudellista toimintaa kohtaan.
