Kolumni julkaistu painetussa Kalevassa 16.11.2022

Suomessa koulutusta on perinteisesti ja perustellusti arvostettu. Seuraavan sukupolven oppi on usein tarjonnut eväät parempaan elämään kuin vanhemmilla. Ammatillisen koulutuksen saralla tämä suomalainen nyrkkisääntö ei enää näytä pätevän. Ei ainakaan kaikkien nuorten kohdalla.

Keskuskauppakamari julkaisi viime viikolla kyselytutkimuksen, jossa yrityksiltä tiedusteltiin osaavan työvoiman saatavuutta. Puolet vastaajista koki, että ammattiin valmistuneiden osaaminen on heikentynyt. Taso selittyy vain osin korona-ajan etäopetuksella. Aiempi ideologinen itseohjautuvuuden ihanne opinnoissa on jättänyt osan nuorista tuuliajolle. Ongelma on niin vakava, että se on erikseen mainittu valtioneuvoston viimevuotisessa koulutuspoliittisessa selonteossa.

Kentältä saamani palautteen perusteella erityisesti nuorten suuren joukon osaaminen on heikentynyt. Ikäluokan osaavimmat kyllä pärjäävät, mutta muilla tuen tarve on kasvanut. Hukka on valtava, jos nuori valmistuu käytännössä puutteellisin tiedoin ja taidoin. Nuori on pahimmassa tapauksessa kuluttanut kahdesta kolmeen vuotta elämästään ilman, että hän on saanut eväitä elämään tai jalkaa työpaikan oven väliin.

Yrityksille tämä merkitsee sitä, että esimerkiksi kone- ja laitekoulutus joudutaan viimeistelemään työnantajan sorvin ääressä. Samalla joudutaan liian usein myös opettelemaan työelämän perussääntöjä eli työmoraalia ja työn kunnioittamista. Nuoren työllistyminen ei ole itsestäänselvyys, jos siihen liittyy merkittäviä ja perusteettomia riskejä työnantajalle. Samanaikaisesti työmarkkinoilla on huutava pula ammattikoulutetuista.

On täysin normaalia ja ymmärrettävää, ettei vastavalmistunut voi olla kokenut. Ammattilaiseksi ei valmistuta, vaan siihen kasvetaan työssä. Oppilaitoksessa on kuitenkin saatava kartutettua riittävät perustaidot.

Keskuskauppakamarin kyselyssä yritykset toivoivat tiiviimpää yhteistyötä oppilaitosten kanssa. Tilanne ei kuitenkaan ole oppilaitoksille helppo, sillä työelämän vaatimukset elävät kokoajan. Jatkossa koulutuksen on pohjauduttava entistä tiiviimmin lähiopetukseen ja käytännön työhön, jopa kädestä pitäen opastamiseen, jos tilanne sitä vaatii. Oppilaiden perustaitojen varmistaminen on tärkeämpää kuin itseohjautuvuuden ihanteen palveleminen.

Vaikka ammattikoulutuksen tilanne ei imartele, ei syytä voi asettaa oppilaitoksille. Yhteiskunnassa nimittäin saadaan sitä, mihin kannustetaan. Nähdäkseni yksi ratkaisun avain on poliitikoilla. Alituisten hankkeiden ja uudistusten sijaan huomio on käännettävä työnteon kannustimiin. Työn merkitys ja työnteon moraali opitaan helpommin, kun ahkeruus on joutenoloa kannattavampaa.