Sähkön hinta tulee saada kuriin

Julkaistu Seutumajakassa 26.10.2022

Olemme tottuneet siihen, että sähköä saa verrattain edullisesti ja tarvittaessa. Nykyhetken ongelma on siinä, että sähkömarkkina on kuluneen vuoden aikana rikkoutunut. Sähkön hinta poukkoilee villisti ja kustannukset tuntuvat ihmisten arjessa.

Kuluttajaliiton tuoreen tutkimukseen mukaan, joka viidennellä kotitaloudella ei ole varaa elinkustannusten nousuun. Yli puolelle kotitalouksista menojen kasvun kipuraja kulkee 200 eurossa. Sähkölämmitteisten omakotitalojen tapauksessa vuosikulut ovat voineet nousta 1000 eurosta jopa 10 000 euroon vuodessa.

Monessa perheessä joudutaankin miettimään, miten nousevista kustannuksista selvitään. Liian moni joutuu valitsemaan velkaantumisen ja omaisuuden myymisen välillä. Yhteiskunnan kannalta sähkön merkitys ei ole vähenemässä, vaan pikemminkin kasvamassa. Lukuisat teollisuudenalat ja elinkeinot tarvitsevat entistä enemmän sähköä toimiakseen.

Sähkön hintaa nostaa eri syyt. Tuulivoimalla ei pystytä tuottamaan tasaisesti sähköä, sillä tuuli saapuu aina puuskittain. Tällöin sähköä on tuotava Suomeen muualta. Venäjän tuhoamissota Ukrainaa vastaan on syössyt kaasuun nojanneet eurooppalaiset taloudet kaasukriisiin. Vaikutukset tuntuvat Pohjoismaissakin.

Suomessa on jo otettu oikean suuntaisia askeleita sähköntuotannossa. Fossiilisten polttoaineiden käyttöä on määrätietoisesti vähennetty. Siksi Venäjän sotatoimien vaikutukset eivät ole iskeneet meihin samalla vahvuudella kuin muualla Euroopassa. Ennen kaikkea emme ole ajaneet ydinvoimaloitamme alas.

Menneillä retostelu ei kuitenkaan riitä. Kokoomuksen keskeisimpiä keinoja sähkön hinnan kuriin saamiseksi on kolme. Sähkölle on asetettava kattohinta. Kaikki tuotantomuodot on otettava käyttöön. Energiaomavaraisuutta on vahvistettava.

Sähkölle on asetettava hintakatto, jossa hinta määräytyy korkeimman tuotantokustannuksen mukaan. Näin hinnalla on enimmäisraja, joka estää tähtitieteellisten hintojen syntymisen ja samalla rauhoittaa sähkömarkkinoita.

Sähkönsaannin varmistamiseksi kaikkien voimaloiden on oltava käynnissä, kunnes sähkökriisin pahin vaihe on ohitse. Väliaikaisesti tämä tarkoittaa niin kivihiilen kuin turpeen käyttämistä.

Energiaomavaraisuutta on vahvistettava. Tätä varten tarvitaan monipuolista tuotantoa sekä erityisesti ydinvoimaa. Eduskunnan onkin tehtävä periaatepäätös ydinvoiman lisärakentamisen sallimisesta, jotta yritykset rohkenevat rakentamaan uusia ydinvoimaloita. Valtion on omistajaohjauksella suunnattava Fortumin panostuksia vahvemmin ydinvoiman pariin.

Sähköntuotannon ongelmat Suomessa ratkaistaan loppuviimein vuosikymmenten pitkäjänteisellä ja määrätietoisella työllä. Tulevaisuudessa sähkön on oltava edullista ja reilun kilpailun säännöillä tuotettua, sitä on saatava säästä riippumatta, ja sen on oltava mahdollisimman vähäpäästöistä.