Kempeleen kunnanhallitus kokoontui tänään käsittelemään vuoden 2015 budjettia sekä toiminta- ja taloussuunnitelmaa 2016–2017. Uskallan väittää, että kyseessä on tämän valtuustokauden edistyksellisin ponnistus. Budjetissa päätetään ne suuntaviivat, joilla kunnan taloutta viedään eteenpäin käytännössä loppu valtuustokausi.
Nyt hyväksytty budjetti on ylijäämäinen, eikä sisällä veronkorotuksia. Tänä vuonna verojen säilyttämisestä ennallaan päästiin ryhmien välillä yhteisymmärrykseen. Viime vuonna jäin valtuustossa yksin veronkorotuksien vastustamisessa.
Tulevan vuoden alussa astuu voimaan uusi valtionosuuslaki, jossa Kempele kuuluu uudistuksen taloudellisiin hyötyjiin. (+88€ / kuntalainen) Talousarvio 2015 rakentuu oletukselle, että toimintatulot laskevat hieman ja toimintamenot kasvavat enintään +2,00 %. Pidän kasvuodotuksia realistisina, mutta niissä pysyminen edellyttää menokuria ja kustannusten jatkuvaa seuraamista sekä niihin reagointia.
Mielestäni valtuustolle esitettävä talousarvio panostaa esimerkillisesti hyvinvointiin, liikenteeseen ja urheiluun. Tämä näkyy erityisesti kolmessa asiakokonaisuudessa:
1.) Loppukeväällä 2015 käynnistyy yksi kunnan historian suurimmista hankkeista, terveyskeskuksen ja sairaalan peruskorjaus ja laajennus.
2.) Samaan aikaan tähtäämme logistiikan kehittämiseen Zatelliitin alueen liikenneinfrastruktuurin rakentamisella, joka yhdistyy jo aikaisemmin päätettyyn rautatieaseman käyttöönottoon. Varsinainen junaliikenne alkaa Kempeleessä VR:n Intercity-junien osalta vuonna 2016.
3.) Lisäksi ensi keväänä panostetaan opetustoimen ja vapaa-ajan toimintojen parantamiseen peruskorjaamalla vihdoin Kirkonkylän yläkoulun liikuntasali. Sali on ainoa osa, jota ei ole peruskorjattu muuten uudistetussa rakennuksessa.
Erityisen iloinen olen kuitenkin siitä, että kunnanhallitus esittää valtuustolle vuoden 2017 investointiohjelmaan Ylikylän liikuntahallihankkeen osalta määrärahaa yhteensä 4.000.000 euroa.
Tämä hanke on ollut sydämenasiani siitä asti, kun tulin valituksi valtuustoon. Nykyisin oppilaita kuskataan Ylikylän yhtenäiskoululta liikkumaan puutteellisten tilojen vuoksi kunnan länsiosaan. Tämä alun perinkin tilapäiseksi tarkoitettu ratkaisu ei ole kenenkään etu. Lisäksi kotikunnassamme arvokasta työtä tekevät seurat ja kerhot tarvitsevat kipeästi iltapäivä ja viikonloppu käyttöön asianmukaisia lisätiloja. Tulen tekemään töitä, että hanke saadaan maaliin ja huomattavasti paremmalla suunnittelulla, kuin Linnakankaan sali aikanaan.
Janne Heikkinen
Kempeleen kunnanhallituksen varapuheenjohtaja