Viimeaikaiset kannatusmittaukset ennakoivat Juha Sipilän johtamalle Keskustalle hyvää menestystä kevään 2015 eduskuntavaaleissa. Samanaikaisesti kotimaiseen keskusteluun on ilmestynyt voimakkaita vaatimuksia vesivoiman lisärakentamisesta. Esille on noussut muun muassa Kollajan säännöstelyaltaan rakentaminen, joka sattumoisin sijaitsee Sipilän omassa vaalipiirissä.
Kollajan altaan rakentamiseksi Keskustan suunnitelmissa on ollut avata voimassaoleva koskiensuojelulaki, jota pidämme yhtenä tärkeimmistä luonnonsuojelullisista saavutuksista. Vuonna 1987 säädetyllä koskiensuojelulailla on suojattu 53 luonnonsuojelullisesti arvokasta virtavesialuetta vesivoimarakentamiselta. Laki saatiin voimaan valtavalla työllä ja sen avulla pyrittiin estämään pitkään jatkunut kotimaisten virtavesien systemaattinen tuhoaminen.
Pelkäämme, että Sipilän mahdollisen vaalivoiton myötä vesivoimayhtiöiden haave koskiensuojelulain avaamisesta nousee esiin seuraavissa hallitusneuvotteluissa. Näin ollen kokoomus saattaa olla avainasemassa vaalien jälkeen, kun lain kohtalosta päätetään. Tämän vuoksi vaadimme, että kokoomuksen on puheenjohtaja Alexander Stubbin johdolla määriteltävä selkeästi jo ennen vaaleja kantansa suhteessa koskiensuojelulakiin.
Yksiselitteisen kannan muodostaminen on perusteltua monestakin syystä. Säännöstelyaltaista saatava sähköteho ei ole missään suhteessa aiheutuvaan haittaan nähden. Altaiden rakentaminen muokkaa epäedullisesti ekosysteemiä, vapauttaa metaania veden peittämiltä alueilta ja tuhoaa kalojen kutualueita. Kyselyiden perusteella Iijoelle suunniteltua Kollajaa vastustaa myös kansalaisten selkeä enemmistö. Koskiensuojelulain avaaminen aloittaisi väistämättä uuden koskisodan, jota tuskin kukaan toivoo, mutta johon aktiiviset kansalaiset ovat valmiita kansallisaarteidemme suojelemiseksi.
On vilpillistä uskoa, että asiasta vaikeneminen ainakaan helpottaisi pinnan alla kriisiytyvää tilannetta. Sen vuoksi esitämme oman näkemyksemme rehellisesti ja avoimesti. Mielestämme kokoomus ei voi vaikuttaa sellaisessa hallituksessa vaalien jälkeen, joka päättää purkaa edes osittain koskiensuojelulain.
Janne Heikkinen
Eduskuntavaaliehdokas, kunnanhallituksen varapuheenjohtaja, Kempele (kok)
Henrik Vuornos
Eduskuntavaaliehdokas, kaupunginvaltuutettu, Espoo (kok)