Joulupuhe Zeppelinissä 13.11.2015
blog entry

Puhe on pidetty kauppakeskus Zeppelinin joulun avajaisjuhlassa perjantaina 13.11.2015.

Hyvät juhlavieraat!

Meille kempeleläisille joulunalustunnelma alkaa tästä tilaisuudesta. Vaikka itse joulupäivään on vielä hetki, niin joulukiireiden välttämiseksi valmistautuminen on syytä aloittaa hyvissä ajoin.

Jouluna, jos milloin, meidän tulisi karistaa arkeamme riivaama suorittamisen tarve ja joka paikkaan seuraava kiireen tunne. Jouluna on syytä varata riittävästi aikaa itsellemme sekä läheisille.

En väsy ihmettelemästä, kuinka jokaikinen joulu äitini on onnistunut valmistelemaan maittavan jouluaterian tai isäni löytämään vuosi vuodelta upeamman joulukuusen. Kysymys lienee paitsi iän tuomasta kokemuksesta, myös valmistautumisesta. Joulukiireet voi välttää paitsi hyvin valmistautumalla, myös sopimalla kotona tai lähipiirissä arjen töiden jakamisesta. Siinä on varmasti paljon opittavaa meillä nuoremmilla, jotka elävät elämänsä ruuhkavuosia.

***

Kun olen viime päivinä ajatellut tätä tilaisuutta ja joulun sanomaa, niin olen väistämättä pohtinut erästä asiaa. Mistä syntyy hyvä joulu?

Aikaamme leimaa toistuva puhe onnellisuudesta, jota on tavoiteltava lähes hinnalla millä hyvänsä. Onko joulussakin siis kyse viime kädessä onnellisuudesta? Tuskinpa.

Uskon, että tärkeämpää joulussa – kuten elämässä ylipäätään – on merkityksellisyyden tunne. Siis tunne siitä, että jokainen meistä on tärkeä ja tulee huomioiduksi. Se luo elämäämme pysyvyyttä, joka kantaa pitkälle. Tämän toivoisi korostuvan jouluna, joka on rauhan ja hyvän tahdon juhla.

Joulun keskellä on syytä muistaa myös kohtuus kaikessa. Uskallan väittää, että turhan usein stressaamme ja koemme riittämättömyyden tunnetta täysin toissijaisista asioista. Viime kädessä lämpöinen koti, tärkeiden ihmisten seura ja kylläinen olo muodostavat hyvän ja eheän joulun.

Paikkansa on myös perinteillä. Vaikka keskitymme etsimään uusia hyviä tapoja, niin samalla on tarpeen muistaa, että elämässä voi olla hyviäkin perinteitä, joita jatkaa. Esimerkiksi täällä Zeppeliinissä on joulun ajan kerätty vähävaraisille ja syrjäytymisuhan alla oleville lapsille lahjapaketteja. Kannustan teitä jokaista jatkamaan jotain hyvää perinnettä tai aloittamaan uuden perinteen omassa lähipiirissä.

***

Viime päivinä olemme saaneet lukea, että Kempele on – aivan ansaitustikin – saavuttanut korkeita sijoituksia erilaisissa menestystä mittaavissa valtakunnallisissa tutkimuksissa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei meilläkin olisi lapsia ilman pehmoisia joululahjoja, vähäosaisia ilman lämmintä jouluruokaa tai ikäihmisiä, joiden mieltä kalvaa yksinjäämisen pelko.

Vaikka keskittäisimme kaikki kunnan resurssit yksinäisyyden kitkemiseen, niin se ei voi koskaan korvata perheen ja lähimmäisten merkitystä. Sen vuoksi meidän tulee ponnistella yksinäisyyttä vastaan – yhdessä.

On erityisen tärkeää, että meillä on keskinäistä rauhaa, iloa ja ymmärrystä sekä välittämisen tahtoa. Toisen muistaminen tekstiviestillä tai kutsuminen mukaan joulupöytään voi pelastaa yksinäisen ihmisen joulun, vaikka se ei sinällään kuulosta isolta teolta.

Hyvät juhlavieraat!

Onneksi syksyn pimeys on vaihtumassa hiljalleen valoon päin ja valkoinen ensilumi piristää arkeamme. Valoa arkeen tuo myös nämä upeat jouluvalot, jotka minulle on ilo ja kunnia sytyttää yhdessä joulupukin ja muorin kanssa. Näiden sanojen myötä toivotan omasta ja koko kunnan puolesta kaikille levollista ja lämmintä joulunaikaa!