Suomessa käyty keskustelu Nato-jäsenyydestä on pyörinyt eriskummallisessa oravanpyörässä jo vuosikymmenen ajan. Maamme presidentti on halunnut odottaa kansalta selkeää signaalia, kansa on odottanut eduskunnalta tekoja ja eduskunta on halunnut ulkoistaa päätöksenteon presidentille.
Nyt muutoksen tuulet lähtivät liikkeelle kansasta, joka on ilmaissut kyselytutkimuksissa vahvan halukkuutensa päästä osaksi läntisiä turvatakuita. Kun muutos lähtee kansasta, eikä poliitikoista, niin tämä on aiheuttanut silminnähden vaikeuksia niin kansanedustajille kuin puolueille päästää irti maailmasta, jota ei enää ole. Kuvaavaa on, että yli puolet kansanedustajista ei osaa, halua tai uskalla ottaa kantaa Suomen Nato-jäsenyyteen.
Sotatilan läsnäolo Euroopassa on nostanut esille lukuisia kysymyksiä, kuten esimerkiksi venäläisten maakaupat strategisten kiinteistöjen lähettyvillä ja maamiinat kieltävästä Ottawan sopimuksesta irtautumisen. Kansan mielipiteen väkevä muutos kuitenkin asettaa nämä asiakysymykset tärkeysjärjestykseen: Ensi sijalla on puolustusliitto Naton turvatakuut, sen jäsenenä oleminen.
Samalla yhteiskunnallisten instituutioiden kasvava tuki Suomen Nato-jäsenyydelle kasvattaa poliitikkoihin kohdistuvaa painetta. Lukuisa ja kasvava joukko elinkeinoelämän edustajia, joista viimeisimpänä Elinkeinoelämän Keskusliiton toimitusjohtaja Jyri Häkämies, ovat ottaneet kantaa jäsenyyden puolesta. Peilikuvan lailla liikehdintää länttä kohti tapahtuu myös työntekijäpuolella ja sosiaalidemokraattien parissa, mistä merkkinä eduskunnan puhemiehen Antti Rinteen tuore kannanotto sekä Nato-jäsenyyden kannatuksen kasvu sosiaalidemokraattien puoluekokousedustajien keskuudessa.
Laajan yhteiskunnallisen muutosvoiman kasvaessa, Suomen väitetyn Nato-option varaan maailmankuvansa rakentaneilta olisi paikallaan kuulla jo vastauksia siitä, miten optio käytännössä toimii. Millainen oli heidän suunnitelmansa option käytöstä kriisin hetkellä ilman, että sillä olisi riskiä eskalaatiosta Venäjän kanssa? Ja kun rauhan aikana liittymiselle ei haluttu nähdä tarvetta, niin miten sovellus tapahtuisi kriisin aikana? On huomattava, että kaikkiin Nato-hakemukseen liittyvissä tilanteissa on omanlaisensa eskalaatioriski: Jos emme hae jäsenyyttä, on riskiä; jos haemme, on omat alkuvaiheen riskinsä; ja jos jatkamme nykytilalla, niin riskit säilyvät ennallaan. Näin ollen eskalaatioriskit eivät voi olla syy jättää tekemättä.
Nato-jäsenyyden hakemista ei voi sitoa Ruotsin toimintaan. Vaikka maailmanpolitiikan pelilaudalla maidemme yhteiset liikkeet ovat toivottuja, niin se ei takaa, että sama toistuisi poliittisessa todellisuudessa. Tähän mennessä ruotsalaisten sosiaalidemokraattien kannanmuodostus on ollut jähmeää. Oppositiopuolue ruotsidemokraateissa Suomen peliliikkeitä seurataan tarkalla silmällä. Ruotsin suojattu maantiede suo mahdollisuuden diskuteeraamiseen ja tarkkailuun, toisin kuin Suomessa. Näyttääkin vahvasti siltä, että tässä hetkessä Suomi on politiikanteon pelinavaaja ja Ruotsi peesaaja.
Suomen kansa on omalla aloitteellaan rikkonut vuosikymmeniä kestäneen oravanpyörän liikkeen. Jäljelle jää historiallinen hetki toimia Suomen ja suomalaisten turvallisuuden eteen sekä pohjoismaisen politiikanteon pelinavaajana. Toiminnan aikaikkuna on rajallinen, ja ratkaisun avaimet ovat kansanedustajien kourissa.
