Julkaistu Kalajokilaaksossa 22.10.2021
Euroopan unionin metsästrategian aikaansaama metsäkonflikti laantui jo heinäkuussa, mutta metsärauhan rikkova jatkonäytös on parhaillaan tekeytymässä. Yhteisymmärrys metsän yhteiskunnallisesta merkityksestä luo tasapainoa. Tätä vasemmistohallituksen olisi varjeltava.
Metsäkonfliktin kipinä odottaa EU:n kestävän rahoituksen luokitusjärjestelmän eli taksonomian määrittelyssä. Se herättää aiheellista huolta suomalaisten metsänomistajien ja elinkeinoelämän parissa. On nimittäin olemassa vaara siitä, että taksonomia vaikeuttaa suomalaisen metsänomistajan arkea ja heikentää metsäteollisuuden kilpailukykyä.
Kysymys siitä mistä ja millä ehdoilla puuta jatkossa hankitaan, ei ole vähäpätöinen maamme lukuisten metsänomistajien näkökulmasta. Taksonomian valmistelussa voidaan päätyä päättömiin lopputuloksiin. Yli 13 hehtaarin metsätilojen omistajille pyritään asettamaan jopa 30 vuotta kestävä ilmastovaikutuksista kertova raportointivaatimus. Lisäksi omistajan olisi myös konsultoitava sidosryhmiä. Jokainen kuntien kaavoituspolitiikkaa tunteva tietää, että tällöin avataan loputtoman kiusanteon lipas.
Metsäpoliittisen ongelman juuri on siinä, että hallituksen sisäinen sekaannus voi asettaa paitsioon järkevän metsäpolitiikan toteuttamisen. Vielä kesällä pääministeri Sanna Marin (sd.) teki näyttävää yhteistyötä metsäpolitiikassa Ruotsin väistyneen pääministerin Stefan Löfvenin kanssa. Hallituksen poukkoileva linjanveto kyseenalaistaa kesäisen yhteistyön uskottavuuden.
Onnistuminen taksonomian järkevässä määrittelyssä luo kannustimia ympäristöystävällisempään taloudenpitoon. Siinä epäonnistuminen vaikuttaa taas keskeisesti myös metsäteollisuuden investointipäätöksiin ja sitä kautta suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan rahoituspohjaan.
Metsäteollisuuden luonne on muuttunut voimakkaasti vuosisadan aikana. Sahatavaran ja paperirullien lisäksi metsäteollisuus on nykyään puukuidusta tehtyjä vaatteita ja biopolttoaineita, toisin sanoen huipputeknologiaa. Nykytahdilla metsäteollisuus pääsisi irti fossiilisista polttoaineista 15 vuoden sisällä.
Teknologinen kehitys vaatii investointeja. Niille ominaista on kannattavuuden vaatimus. Järjetön sääntely ei edistä kumpaakaan. Rajoitamme itse maamme teollisuuden teknologista kehitystä ja hyvinvoinnin kasvua, jos emme puolusta kestävää ja kehittyvää suomalaista metsäpolitiikkaa järjettömältä sääntelyltä.
Itseruoskinnalla ei ratkaista ilmastonmuutoksen ongelmia, vaan sallimalla ja kannustamalla teknologista kehitystä. Samalla ylläpidämme hyvinvointiyhteiskuntamme rahoituspohjaa. Tiet, sillat, koulut ja sairaalat eivät ole ilmestyneet tähän maahan tyhjästä.
