Suomi ei ole de­si­be­li­de­mok­ra­tia, jossa ko­va­ää­ni­sin voit­tai­si

Julkaistu Kalevassa 3.11.2021

Elokapinan teltat ovat vihdoin poistuneet pääkaupunkimme kaduilta syksyn myötä. Päältä vihreä, mutta sisältä kommunismin punainen liike jätti jälkeensä valtavan mediakeskustelun. Elokapina on omien sanojensa mukaan ulkoparlamentaarinen liike, jonka työkaluna on kansalaistottelemattomuus, eli suomeksi sanottuna lakien määrätietoinen rikkominen. Liikkeen tavoitteita ovat ilmastohätätilan julistaminen, antikapitalistisen yhteiskuntajärjestyksen rakentaminen ja kansalaisraatien perustaminen.

Tähän mennessä liike on lietsonut paniikkia ja hysteriaa, tukkinut teitä, kahlinnut joukkojaan valtioneuvoston linnan oviin, tuhlannut virkavallan kallisarvoista aikaa sekä hidastuttanut oikeuslaitoksen toimintaa. Kaiken huipentumana toimintaa on pyritty pukemaan näennäisesti akateemiseen kaapuun, jolla sen laittomuutta perustellaan.

Kapinallisten harmiksi Suomi ei ole desibelidemokratia, jossa kovaäänisin voittaisi, vaan tasavaltainen demokratia, jossa päivän päätteeksi valta on kansalla. Suomi on myös maa, joka on lailla rakennettu. Heikoin perustein valittu kansalaistottelemattomuuden tie pyrkii murentamaan kumpaakin hyvinvointimme perustaa.

Lain ja järjestyksen selkeäsanainen puolustaminen ääriliikkeitä vastaan on osoittautunut kiusallisen vaikeaksi sisäisesti hajanaiselle vasemmistohallitukselle. Edes vihreiden ministereiden tuolileikki ei muuta sitä seikkaa, että niin Maria Ohisalon kuin Krista Mikkosen on ollut käsittämättömän vaikeaa suhtautua lakien rikkomiseen sisäministerin velvollisuuksien vaatimalla tavalla.

Tavallisen kansalaisen silmin on vaikea nähdä, miten lakien valikoiva noudattaminen voisi Suomen kaltaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa “täydentää demokratiaa”. Vielä vaikeampaa on nähdä, miten ministereiden arkuus lainrikkojien edessä ylläpitää oikeusvaltiotamme. Pikemminkin se näyttää synkältä polulta, joka vie kohti lakien mielivaltaista tulkintaa, jossa erivapaudet suodaan itseä lähellä oleville tahoille, mutta ei poliittiselle vastapuolelle.

Maassamme on yhtäläinen mahdollisuus paitsi äänestää säännöllisesti, myös perustaa puolueita ajamaan ihmisten tärkeiksi katsomia asioita. Tämä mahdollisuus itsessään on suurimpia demokratian hienouksia. Ei tarvitse kuin ottaa katse itään, jossa nähdään muita parempien ihmisten erivapauksilla pyörivä näennäisdemokratia.

Elokapinan kansalaistottelemattomuus kohdistuu lakien muuttamisen sijaan politiikan sisältöön. Ääriliikkeiden tapaan se haluaa radikaalimpaa politiikkaa ohi kansanvallan. Onneksi Suomella on kunniakas historia kaikista poliittisista ilmansuunnista tulleiden ääriliikkeiden torjumisessa ja suoranaisessa lakkauttamisessa. Samaa kohtaloa sopii toivoa myös Elokapinalle.