Julkaistu Kaleva-median paikallislehdissä 14.-15.12.
Valko-Venäjän häikäilemättömästi operoima konflikti Puolan vastaisella rajalla ei ole ohitse. Idän autoritääriset valtiot johtajineen voivat edelleen käyttää siirtolaisia pelinappuloinaan. Samanaikaisesti maamme vasemmistohallituksen ote kansallisesta turvallisuudesta on hutera. Ongelmia löytyy niin puutteellisesta lainsäädännöstä kuin vihreiden sisäministereiden haluttomuudesta nähdä tilanteen vakavuus.
Vain toiveajattelija voi kuvitella, että tilanne olisi laantumaan päin. Pikemminkin myrsky on etsimässä uutta suuntaa. Siirtolaisten määrätietoinen houkuttelu Euroopan ja Suomen suuntaan ei ole loppunut. Tälläkin hetkellä lähtömaiden sosiaalisissa medioissa mainostetaan Suomea kohdemaana ja kulkureittinä Eurooppaan.
Kansainvälisen oikeuden periaatteiden hyväksikäyttäminen ei lopu, ellemme ole kovia kovaa vastaan. Yksi työkalu näitä tilanteita varten on selkeän signaalin lähettäminen lähtömaihin, että salakuljettajien matkaan ei kannata lähteä. Tämä vaatii meiltä omia lakimuutoksia ja niistä tiukkalinjaista viestiä maailmalle.
Päädyimme marraskuussa käyttämään opposition raskainta vaikuttamiskeinoa, eli välikysymystä, hallituksen luottamuksen mittauttamiseen. Vastaukseksi saimme polveilevaa kielipeliä ja sisäministeri Krista Mikkosen epämääräisiä vihjailuja. Oppositiota syytettiin muun muassa Valko-Venäjän laittoman johtajan Aljaksandr Lukašhenkan hybridivaikuttamisen edistämisestä.
Opposition lainvalmisteluun kohdistuneen kritiikin väittäminen ”hybridiansaan lankeamiseksi” osoitti hallitukselta äärimmäisen heikkoa poliittista harkintakykyä. Jopa tasavallan presidentti Sauli Niinistö on muistuttanut hallitusta rajaturvallisuutta koskevien lakiuudistusten tarpeellisuudesta - viimeksi koko kansan itsenäisyyspäivän juhlassa. Onko hallituksen mielestä tasavallan presidenttikin astunut diktaattoreiden virittämään ansaan? Poliittisen sirkuksen huipentumana voidaankin pitää sitä, kuinka vankan ja selkeälinjaisen rajapolitiikan vaatiminen muuttui hallituksen puheissa kansallisen turvallisuuden heikentämiseksi.
Ainoa asia mitä hallitus on pystynyt tai halunnut luvata, on valmiuslain uudistaminen. Edellisellä kerralla valmiuslain uudistamisessa meni lähes neljä vuotta. Kun ensimmäiset aggressiiviset vaikuttamisyritykset alkoivat Puolan vastaisella rajalla, niin lainsäädännölliset muutokset onnistuttiin Puolassa tekemään viikoissa. Epäilen, että Suomella ei olisi vastaavaa kykyä. Koronaepidemian alkuvaihe opetti meille sen karvaalla tavalla, että maassamme lakia luetaan kuten siinä sanotaan. Tulkinnallisuuksille ei ole varaa, vaikka kyseessä olisi kansallinen turvallisuus.
Hallituksen sisällä erityisesti vihreiden sisäministereiden toiminta hajottaa kansallisen turvallisuuden yksituumaisuutta. Heidän johdollaan sisäministeriö on aloittanut selvityksen, jossa Suomessa 2015–2016 kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneille myönnettäisiin oleskelulupa. Näyttääkin siltä, että haluttomuus poistua maasta oikeuden päätöksistä huolimatta riittää ennen pitkää sisäänpääsyä varten. Tällaisilla tiedoilla on tapana levitä lähtömaissa kulovalkean tavoin.
Jokainen ymmärtää, että hallitusten välillä on linjaeroja. Olisi kuitenkin suotavaa, että hallitusten kokoonpanoista riippumatta niitä ohjaisi syvempi yhteisymmärrys maan kokonaisedusta esimerkiksi rajapolitiikassa. Tässä mielessä vihreiden sisäministereiden sooloilu on käsittämättömän vastuutonta. Siinä avoimuusutopian tavoittelu lunastetaan kansalaisten ja kansakunnan turvattomuudella.
