Julkaistu Verkkouutisten blogissa 1.1.2022

Vasemmistohallitus lähti tälle vaalikaudelle yhdellä keskeisellä tavoitteella: Sipilän hallituksen suunta oli muutettava. Tässä hallitus on totisesti onnistunut pääministeri-instituutiota myöten. Pääministeri Sanna Marin ilmoitti lokakuussa, että hän pyrkii ravistelemaan maamme vakiintuneita instituutiota. Kuluneen syksyn aikana olemme nähneet, mitä tämä oikeastaan tarkoittaa. Pääministeriltä on matkan varrella unohtunut, että ravistelu ei automaattisesti uudista instituutioita, vaan saattaa rapauttaa niiden uskottavuutta.

Pääministeriys on sekä instituutio että rooli. Instituutiona sen vaikutus Suomeen on merkittävä, sillä siihen vuosisadan varrella iskostuneet toimintatavat ja merkitykset ohjaavat maatamme. Onhan pääministeri maan toinen johtohahmo tasavallan presidentin kanssa. Roolina pääministeriys muotoutuu kunkin tehtävää suorittavan poliitikon muotoiseksi. Kuitenkin sekä instituutio että rooli asettavat rajoitteita poliitikolle. Suomen pääministerin rooli ei ala valtioneuvoston portailta ja pääty yökerhon ovelle.

Pääministeri on tehtävänsä vuoksi täysipäiväinen johtaja. Olennaisena osana tätä tehtävää on esimerkillisyyden ja uskottavuuden vaatimukset, jotka eivät synny pelkästään tehtävään pääsemisestä, vaan siitä miten siinä toimii. Virkamiesten uhraaminen omien virheiden alttarilla, toistuva tietojen salailu ja poliittisen vastuun pakoilu vähentävät pääministerin uskottavuutta johtajana. Kipuilu pääministerin rooliin kuuluvien rajoitteiden kanssa ei muutu instituution ravisteluksi pelkällä julistuksella, eikä pääministeri Marin pysty ravistelemaan itseään irti roolinsa asettamista rajoitteista.

Illanvietoista ja pääministerille sopivasta käytöksestä sekä ajanvietosta käydyssä keskustelussa on ehdoton sävy: Joko pääministeri saa illallistaa tai ei. Kukaan ei tosiasiassa kiellä pääministeriltä taikka muutenkaan poliitikolta illanviettoja. Kukaan ei ole kieltämässä poliitikon tai pääministerin yksityiselämää. Päinvastoin, sen vaaliminen ja eriyttäminen julkisesta roolista on suositeltavaa. Tässä yhteydessä sosiaalisen median kohina ohjaa keskustelua pois pääministerin johtajuudesta.

Vasemmistohallitus ja sen vastuulla olevat poliittiset instituutiot ovat viheliäisessä noidankehässä. Hallituksen poliittinen epävakaus toistuvien julkisten jupakoiden ja riitojen muodossa vähentää sen uskottavuutta, jota pääministerin yömyöhäiset ja vastuuttomat illanvietot entisestään edistävät.

Sen sijaan, että pääministeri olisi uhmakkaan vasemmistolaisesti ravistellut instituutiota, on instituutio onneksi lopulta suojannut meitä ravistelulta. Tästä huolimatta Suomen kaipaamat pitkän aikavälin tärkeät rakenneuudistukset näyttävät jäävän tekemättä. Tulevilla pääministereillä ja heidän hallituksillaan riittää työnsarkaa Suomen poliittisten instituutioiden uskottavuuden palauttamisessa.

Liialliseen synkkyyteen ei kuitenkaan tarvitse vajota. Suomen instituutioissa on viisautta, sillä ne on aikoinaan ymmärretty osin hajauttaa. Pääministeriämme tasapainottaa presidenttimme. Valtiollisissa ja yhteiskunnallisissa kysymyksissä eräs tärkeä piirre on nimittäin se, että kuinka hyvin kokonaisuus kestää heikkoa johtajuutta. Olemme onnekkaita, kun asumme Suomessa, sillä vaikka hallitus on poliittisesti epävakaa, on maalla sentään selkeä henkinen johtohahmo, tasavallan presidentti Sauli Niinistö.