Kirjallinen kysymys palliatiivisen hoidon tunnistamisesta Kansaneläkelaitoksen toiminnassa ja työkyvyttömyyseläkkeiden myöntämisessä

Suomessa pitkäaikaissairaille ja vaikeiden sairauden kanssa kamppailevilla on mahdollisuus päästä palliatiiviseen eli oireenmukaiseen hoitoon, jolla helpotetaan vaikean ja usein viimeisen elämänvaiheen kipuja kärsimyksiä sekä vastataan potilaiden sosiaalisiin, hengellisiin ja henkisiin tarpeisiin. Hoitomuoto suo ihmisille arvokkaan tavan kulkea elämänpolkunsa viimeisellä taipaleella, joka voi kestää jopa vuosia. Hoitomuodon viimeinen vaihe on saattohoito.

Kuitenkin tietyissä tapauksissa arjen huolet voivat nostaa päätään, mikä tuskin on hoitomuodon hengen ja tarkoituksen mukaista. Palliatiivisessa hoidossa olevien ihmisten taloudellista perustaa ei huomioida riittävällä tavalla, minkä seurauksena toimeentulosta voi osalle potilaista muodostua ongelma. Heillä ei ole selkeää ja pikaista reittiä työkyvyttömyyseläkkeen saamiseen.

Hoitomuoto on lähtökohtaisesti potilaan ja hänen tarpeidensa mukainen. Se suunnitellaan yhdessä terveydenhuollon ammattilaisten kanssa. Tilanteeseen sopiessa eri hoitoja voidaan jopa rajata pois, jos se on potilaan tahto. Tässä yhteydessä hoidon tarve ei katso ikää, sukupuolta tai taustaa. Vakavan ja peruuttamattoman sairauden iskiessä kaikki ovat samalla, pian päättyvällä polulla.

Palliatiivisessa hoidossa olevat potilaiden on mahdollista hakea sairauspäivärahaa samoin ehdoin kuin muidenkin suomalaisten. Sairauspäivärahan kesto on osa ongelmaa. Se on tarkoitettu kattamaan alle vuoden kestävän työkyvyttömyyden aiheuttamat ansionmenetykset. Sen kesto on tarkalleen 300 päivää, ja uuden tukijakson saaminen edellyttää vuoden mittaista työllistymistä. Mikäli työkyvyttömyys pitkittyy, potilas voi aloittaa työkyvyttömyyseläkkeen usein pitkän hakemisprosessin. Tähän oireenmukaisessa hoidossa olevilla potilailla ei ole tosiasiallista mahdollisuutta. Sairauspäivärahan loppuessa heidän edessään on byrokraattinen lupaprosessi, jolla haetaan työkyvyttömyyseläkettä.

Työkyvyttömyyseläkkeen saaminen on verrattain vaativa prosessi. Eläkkeen hakeminen edellyttää sairautta, vikaa tai vammaa, joka estää kohtuullisen toimeentulon turvaavan työnteon; 16-64 vuoden ikää; muiden eläkkeiden ja korvausten jäämistä alle tulorajan; ja riittävän pitkää asumisaikaa Suomessa. Lisäksi hakuehtoihin on mahdollista saada lievennyksiä tai poikkeuksia. Tämän tietäen, ei näyttäydy mahdottomalta, että palliatiivinen hoito huomioitaisiin vahvasti esimerkiksi lieventävänä poikkeuksena työkyvyttömyyseläkkeen myöntämisessä. Poikkeuskäytännön luominen osaltaan voisi nopeuttaa oireenmukaisessa hoidossa olevien potilaiden hakuprosessia.

Nykytilanne on palliatiivisessa hoidossa olevien kannalta myös periaatteellisesti pulmallinen. Helsingin yliopistollisen sairaalan määritelmän mukaan: “Palliatiivisella eli oireenmukaisella hoidolla pyrimme lievittämään niin fyysistä, psykososiaalista kuin henkistäkin kärsimystä, vaalimaan potilaan ja hänen läheistensä elämänlaatua sekä ylläpitämään toimintakykyä.” Huomioiden hoitomuodon perimmäisen tarkoituksen, on kummeksuttavaa, ettei Kansaneläkelaitos näytä tunnistavan potilaiden erityistarvetta, oikeutta elämänvaiheeseen, jossa arkisilla henkilökohtaisen talouden kysymyksillä ei enää pitäisi olla merkitystä.

Tunnettu yhteiskunnallinen nyrkkisääntö opettaa, että yhteiskunnan arvo mitataan siinä, kuinka se kohtelee heikoimmassa asemassa olevia jäseniään. Palliatiivisessa hoidossa olevat potilaat ovat altavastaajia elämän ja valtion rakenteiden edessä. On hoitomuodon perustarkoituksen ja hyvän maun vastaista asettaa osa potilaista pitkällisen lupakäsittelyn rattaistoon, kun heille kalliin ajan voisi käyttää toisinkin.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

1. Mihin toimiiin asianomainen ministeri aikoo ryhtyä, jotta palliatiivisessa hoidossa olevien potilaiden asema huomioidaan työkyvyttömyyseläkkeiden ehdoissa ja käsittelyajoissa? 2. Mihin toimiin asianomainen ministeri aikoo ryhtyä, jotta Kansaneläkelaitoksen toiminnassa tunnistetaan jatkossa paremmin palliatiivisen hoidon aiheuttamat poikkeustilanteet?