Julkaistu Seutumajakassa 2.8.2023
Suomessa on totuttu ajatukseen etelän lämpöön lähtemisestä. Helteisessä Keski-Euroopassa meille tuttu ajatus voi kääntyä päälaelleen. Pohjoisen rauha ja viileys voivat pian houkutella turisteja. Mikäli panostamme matkailun kasvuun, toisi se pohjoiseen kaivattua työtä ja toimeentuloa.
Pohjoiseen matkaamisella on historialliset juuret. Jo edellisen vuosisadan alkupuoliskolla jokivarsien silloiset runsaat vaelluskalakannat houkuttelivat vieraita ulkomailta saakka. Nykypäivänä mahdollisuuksia on edelleen. Pohjois-Pohjanmaa on maakuntana ainutlaatuinen siinä, että meiltä löytyy jokivarsien ohella niin laajoja hiekkarantoja kuin jylhiä tuntureitakin.
Kotimaisten ja ulkomaisten turistien houkuttelulle on painavat syyt. Turismi luo työtä ja palveluita paikallisille asukkaille ja turismilla on merkittävä taloudellinen vaikutus. Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan yksi matkailuun käytetty euro tarkoittaa muille aloille noin 61 sentin liikevaihtoa. Yksinkertaistaen tämä tarkoittaa sitä, että paikallinen talous kasvaa erityisesti silloin, kun raha vaihtaa omistajaa matkaajan ja paikallisen välillä.
Turistien houkuttelu vaatii niin luovuutta kuin pitkäjänteisyyttä. Työ valuu kuitenkin hukkaan, jos liikenneyhteydet eivät ole tarpeiden tasolla. Jotta turisteilla on mahdollisuus päästä paikalle, on teiden, raiteiden ja lentokenttien oltava kunnossa. Jotta turistin kannattaa tulla paikalle, on palveluiden oltava kilpailukykyisiä.
Pohjois-Pohjanmaalla tämä tarkoittaa hyväkuntoisia ja sujuvia liikenneyhteyksiä. Ulkomaisten turistien kohdalla puolestaan lentoliikenteen merkitys korostuu, sillä he saapuvat Suomeen lentoteitse. Taas tulevaisuutta ajatellen sähköistyvä lentoliikenne tarvitsee jatkossa paikkoja, joihin laskeutua. Siksi Oulun sekä Kuusamon kaltaisia lentokenttiä ja niitä pienempiä paikalliskenttiä on ylläpidettävä.
Valtiolla on Finnairin omistajana painokas ääni. jota on käytettävä Finnairin strategian muuttamiseen. Nykyisellään tavoitteena on suomalaisten lennättäminen maailmalle ja takaisin. Kyse on matalalla roikkuvasta hedelmästä. Jotta matkailusta saatavat ulkomaiset tulot saataisiin hyödynnettyä, on strategiaa muutettava: Finnairin on jatkossa lennätettävä ulkomaalaisia turisteja Suomeen.
Valtio voi kannustaa myös kotimaisen matkailun kasvua. Eräs keino olisi palauttaa yritysten käyttämät virkistyspalvelut täysin verovähennyskelpoisiksi. Vähennyksen taannoinen puolitus laski virkistyspalveluiden käyttöä ja kuihdutti maakuntamatkailua. Koronan isku matkailualalle on entisestään nostanut tarvetta kotimaisen matkailun piristysruiskeelle.
Pohjoisella on runsaasti mahdollisuuksia edistää asemaansa matkailukohteena. Uskon siihen, että työpanoksen ja olosuhteiden kohdatessa syntyy tulosta, nimittäin työtä ja toimeentuloa pohjoisen väelle ja ainutlaatuinen matkakokemus turistille.