Euroopan unionissa on käynnissä kaksi eri lyijyammuksiin liittyvää rajoitusprosessia. Ensimmäisessä vaiheessa 1) pyritään kieltämään lyijyhaulipatruunoiden käyttö kosteikoilla ja toisessa vaiheessa 2) kaikkien lyijyammusten käyttö kaikissa ympäristöissä. Nämä esitykset ovat erittäin haitallisia suomalaisen metsästyselintavan, ampumaurheilun sekä laajaan reserviin perustuvan maanpuolustuksen kannalta.
Euroopan komission esityksen 1) mukaan lyijyhaulipatruunoita ei saisi jatkossa käyttää ammuksina “kosteikkoalueilla”. Ongelmaksi asiassa muodostuu se, että komissio käyttää kosteikoissa ns. Ramsar-määritelmää, joka kattaa suoja-alueineen noin 75% koko Suomen maa-alasta. Varsinaisten vesialueiden lisäksi se pitää sisällään myös turvemaat. Käytännössä tämä tarkoittaisi lyijyhaulipatruunoiden täyskieltoa metsästyskäytössä. Sääntely ei toisi mitään aitoa lisäarvoa luonnonsuojeluun, sillä Suomessa on jo 90-luvulta asti ollut pätevä kansallinen lainsäädäntö aitojen vesialueiden suojelemiseksi lyijyammuksilta.
Toinen EU:n esitys 2) eli lyijyammusten täyskielto kaikessa ei-viranomaiskäytössä, puolestaan olisi tuhoisaa suomalaiselle ampumaharrastukselle, metsästykselle ja reserviläistoiminnalle. Korvaavat materiaalit ovat ominaisuuksiltaan heikompia: kuparin osumalujuus on heikko, jolloin esimerkiksi ammuttu eläin jää todennäköisemmin henkiin ja kitumaan. Teräshaulit puolestaan pilaavat puuaineksen, mikä aiheuttaa metsätaloudelle mittavia taloudellisia haittoja. Puuhun jäänyt kova teräs nimittäin kuluttaa tai jopa rikkoo metsätalouskoneita, joilla puuta käsitellään.
Ongelma lyijyammuksien osalta on myös huoltovarmuudellinen: mikäli lyijyammuksilta poistuu täysin yksityisten markkinoiden luoma kysyntä, heikkenee niiden toimitusvarmuus ja kannattavuus valmistaa. Näin ollen lyijyammusten saatavuuteen muodostuisi riski myös puolustusvoimille ja siten huoltovarmuudelle. Ammustuotantolinjoja jouduttaisiin suurella todennäköisyydellä ajamaan alas ja siirtämään Euroopan ulkopuolelle kannattamattomina. Korvaavat materiaalit ovat kertaluokkia kalliimpia, mikä ajaisi useita ampumaharrastajia ja metsästäjiä lopettamaan harrastuksensa. Myös reserviläisammuntatunnit romahtaisivat, millä on maanpuolustuksellisia seurauksia.
EU-sääntely asian suhteen on ongelmallista Suomen olosuhteissa, sillä sääntelykehikko on laadittu muiden EU-alueiden ehdoilla, jotka eivät tunnista Suomen luontotyyppejä ja ymmärrä laajan reserviläisarmeijamme merkitystä. Suomessa esimerkiksi ampumaratoja rakennettaessa ympäristöstandardit ovat hyvin tiukat. Lyijyn pääsy luontoon on minimaalista, koska radat ovat hyvin suojattuja.
Mikäli Suomi tanssii tässä asiassa EU:n byrokraattien pillin mukaan mallioppilaana, vaarannamme jälleen kansallista etuamme vain koska haluamme miellyttää muita. Onkin tärkeää, että Suomi torjuu ryhdikkäästi pyrkimykset lyijyn totaalikieltoon. Suomalaiset toimivat jo nykyisellään lyijyammusten kanssa asiallisesti ympäristöseikat huomioiden. Liian tiukat normit vaarantavat maanpuolustuksemme uskottavuutta ja tekevät ampumaharrastuksesta äärimmäisen paljon kalliimpaa sadoilletuhansille suomalaisille. Mikäli ammustyyppejä vaihdetaan, joutuu monet harrastajat investoimaan uusiin kalliisiin aseisiin.
