Puhe LC Kempele Aurora perustamisjuhlassa
blog entry

Puhe on pidetty Lions Club Kempele Auroran perustamisjuhlassa 4. joulukuuta 2015 Hotelli Pohjankievarissa.

Arvoisat Lions-liiton jäsenet, hyvät naiset ja herrat!

Minulla on ilo tuoda tähän tilaisuuteen valtuuston puheenjohtajana tervehdys koko kunnan puolesta. On suuri kunnia olla osana tätä hienoa hetkeä, kun tuore leijonayhdistys näkee päivänvalon.

Kempeleessä Lions-toiminnalla on pitkät ja kunniakkaat perinteet. Erityisesti palvelu kotiseudun hyväksi on ollut lähellä leijonien sydäntä. Tätä arvokasta työtä on leimannut pyyteetön palvelun asenne ja halu tehdä hyvää.

Jos pysähdymme hetkeksi miettimään, niin sanana pyyteettömyys aukeaa meille kauniina elämänasenteena.

Henkilö, joka vapaasta tahdosta antaa pyyteettömästi jotain toiselle, saa takuulla itsekin jotain. Aivan, kuten kynttilä sytyttäessään toisen kynttilän, niin myös te pyyteettömällä työllänne annatte jotain toisille viemättä silti itseltä mitään. Toisin sanoen onnellinen on se, joka tekee toisen onnelliseksi. Tätä asennetta toivoisi näkevän yhteiskunnassa laajemminkin.

Toivon, että leijonat pyrkivät myös jatkossa tarkastelemaan aikamme haasteita yksilön näkökulmasta. Vaikka säätäisimme kuinka monta lakia tai palkkaisimme lukemattoman määrän virkamiehiä, niin aina jää jäljelle ihmisiä, jotka eivät julkiselta vallalta saa tarvitsemaansa apua.

Hyvät ystävät!

Aikamme tarvitsee yksilöitä, jotka omilla ratkaisuilla ja toimilla näyttävät suuntaa. Tämä koskee niin kotiseutua kuin isänmaan johtopaikoilla toimivia henkilöitä. Olen vakuuttunut, että uuden Aurora-klubin toiminnassa “Me palvelemme”-periaate näkyy kirkkaasti johtotähtenä ja avun tarpeessa olevat pääsevät nauttimaan palveluistanne monipuolisesti.

Lopuksi haluan lausua koko kunnan puolesta kiitoksen teille kaikille, joiden ansiosta tämäkin tilaisuus on! Ja onnittelut heille kaikille, jotka omana aikanaan valitsevat “Me palvelemme”-periaatteen elämäntavakseen.