Suojelusuunnitelmat asettavat metsästyksen uhanalaiseksi

Julkaistu painetussa Kalevassa 2.12.2021

Pohjois-Pohjanmaan metsästysperinne on jäämässä tarpeettoman ankaran sääntelyn jalkoihin. Ympäristöministeriö ja hallitus ovat antaneet lausuntokierrokselle omat asetusluonnoksensa, joissa luonnonsuojelun piirissä olevien alueiden käyttörajoituksia tiukennetaan. Käytännössä metsästykselle esitetään merkittäviä rajoituksia, joiden vaikutusten laajuutta ei ole haluttu ymmärtää.

Luonnonsuojelualueiden perustamisessa ei ole sinänsä mitään uutta. Suojelualueet on pääsääntöisesti toivotettu tervetulleiksi, ja esimerkiksi metsäkiinteistöjä on luovutettu suojelualueiden käyttöön. Kansalaiset toivovat luonnonsuojelua, eivät luonnossa harrastamisen kieltämistä. Esitysten vuoksi monien ihmisten metsästysharrastus vaikeutuu kohtuuttomasti. Merkittäviä määriä alueita olisi jäämässä metsästyksen ulkopuolelle, mikä vaikeuttaa metsästysyhdistysten toimintaa.

Metsästykselle asetetaan luonnoksissa kieltoja ja ehtoja, jotka ovat ajoittain epäloogisia ja vaikeasti ymmärrettäviä. Suojelualueiden keskeinen tavoite on suojella luonnon monimuotoisuutta, kuten poikkeuksellisen rikasta linnustoa. Esimerkiksi Hailuodossa linnuille tuhoisien vieraslajien metsästys muuttuisi kuitenkin hankalammaksi, koska lupien myöntämiselle luotaisiin uusia rajoituksia. Suunnitelmissa vaikuttaa unohtuneen, että luonnonsuojelua on myös kannanhoito, jolla turvataan uhanalaisten lajien tulevaisuus.

Hirvenmetsästys, joka saa luonnoksissa pääsääntöisesti vihreää valoa, on vain osa metsästyksen kokonaisuudesta. Monien metsästysmuotojen, kuten koiran kanssa metsästämisen, tulevaisuus jää avoimeksi. Muhoksen, Oulun ja Utajärven kunnat kattavalla Räkäsuolla perinteinen pienriistan metsästäminen on jäämässä metsästyskiellon jalkoihin. Samalla kyseenalaiseksi jää alueen metsästys- ja matkailukäytössä olleiden rakennusten kohtalo.

On ilmeistä, että Pohjois-Pohjanmaalla, jonka asukkailla on yli 43000 metsästyskorttia, on metsästyksen ja virkistystoiminnan raja keinotekoinen. Metsästystä rajoittamalla, rajoitetaan myös virkistäytymistä.

Pohjois-Pohjanmaan pohjoisosan metsästysseurat ovat joutumassa uudistuksen myötä eriarvoiseen asemaan. Eteläiselle Pohjois-Pohjanmaalle perustettiin vuonna 2017 lukuisia luonnonsuojelualueita, joiden erot nyt suunniteltuihin ovat vähäisiä. Tuolloin metsästys ei kuitenkaan jäänyt kieltojen jalkoihin. Nyt osassa perustettaviksi ehdotetuista suojelualueista perinteinen pienriistan pyynti loppuu kokonaan.

Kannustan kaikkia maakuntamme metsästysyhdistyksiä antamaan näkemyksensä viranomaisille lausuntopalvelun kautta. Tähän mennessä useat yhdistykset ovat jo antaneet lausuntonsa ehdotuksensa sisällöstä. Luonnonsuojelun varjolla esitetyt rajoitukset metsästykseen on torpattava ennen kuin niistä versoaa laajempia, näköalattomia ja arkijärjen vastaisia kieltoja.

Janne Heikkinen kansanedustaja (kok.) Oulu