Julkaistu alunperin Kaleva-median paikallislehdissä
Tammikuussa Kaleva (9.1.2022) kysyi Oulun vaalipiirin kansanedustajilta näkemystä Suomen mahdolliseen Nato-jäsenyyteen. Kyselyssä ainoastaan kokoomuksen kansanedustajat kannattivat puolustusliittoon hakemista, vaikka Venäjän hyökkäyssodan uhasta oli varoiteltu asiantuntijoiden toimesta jo kuukautta aikaisemmin. Huolestuttavinta kyselyssä oli, että vaalipiirin 18 kansanedustajasta jopa 7 ei osannut tai halunnut muodostaa kantaa aikamme merkittävimpään avoimeen turvallisuuspoliittiseen kysymykseen.
Torstaina 24. helmikuuta pahimmasta mahdollisesta vaihtoehdosta tuli todellisuutta, kun Venäjä päätti häikäilemättömästi aloittaa Ukrainaa vastaan käymänsä sodan toisen näytöksen. Euroopassa käytävän sodan vaikutukset näkyvät meilläkin. Kyselytutkimusten perusteella kansan valmius puolustaa maatamme ja muuttaa aiempaa kantaansa Nato-jäsenyydestä on suuri, mutta voiko poliitikoista sanoa samaa?
Jo nyt on voitu havaita, että kun eurooppalaisia arvojamme ja lähialuettamme horjutetaan aseellisesti, niin osalla poliitikoista kantti alkaa pettämään. Räikeimpiä esimerkkejä ovat olleet puolustusvaliokunnan entisen puheenjohtajan Mika Niikon (ps.) pyrkimys kyseenalaistaa Ukrainan suvereniteetti ja pääministeri Sanna Marinin (sd.) valloilleen päästämä sammakko, että hänen aikanaan Suomi ei todennäköisesti hae jäsenyyttä Natossa.
Sodan lopputulosta tuskin tiedämme vielä pitkään aikaan, mutta siitä voimme olla vakuuttuneita, että viime viikon tapahtumat käänsivät maailmassa kokonaan uuden sivun. Suomusten tulisi nyt viimeistään tippua silmiltä, kun Venäjä on osoittanut valmiutensa hyökätä mielivaltaisesti naapurimaahansa. Tämä pakottaa eduskunnan ja valtiojohdon ottamaan kantaa siihen, että haluammeko olla osana Naton tarjoamia turvatakuita vai emme. Päättämättömyyden aika on ohi.
Korkealle arvostamani presidentti Martti Ahtisaari muistutti meitä osuvasti Naton perusluonteesta jo viisi vuotta sitten: “Nato on puolustuksellinen järjestö ja paras rauhanturvaorganisaatio, jonka kanssa minä olen tehnyt töitä.” Suomelle jäsenyys olisi ensi sijassa poliittinen ja strateginen päätös. Se ei korvaisi asevelvollisuusarmeijaa eikä olisi ulkopolitiikkamme päätepiste. Toisin kuin itäblokin kanssa, lännessä liittoutuminen ei päätä itsenäistä politiikantekoa.
Ukrainan esimerkki on osoittanut, että puolustussotaa käyvälle maalle kansainvälisen avun merkitys on tärkeää. Suomelle liittoutumisella olisi käytännön merkitystä tästäkin näkökulmasta, sillä Nato-jäsenyys turvaisi puolustustarvikkeiden saatavuuden kriisitilanteessa. Maailman johtavien talous- ja merivaltojen liittokunta toisi meille henkistä ja varustuksellista varmuutta.
Tähän mennessä läntiset maat ovat osoittaneet yhtenäisyyttä, joka vaikuttaisi yllättäneen Moskovan. Kansainvälisessä politiikassa tuulet kuitenkin muuttuvat nopeasti ja tämä tekee Nato-jäsenyyden hakemisesta kiireellistä. Tulevissa Ranskan tai Yhdysvaltain vaaleissa valtaan voi nousta tahoja, jotka saattaisivat pahimmassa tapauksessa sulkea jäsenyyden ovet. Tässä mielessä kotimainen puhe “optiosta” on silmänkääntötemppu, joka toivottavasti hämää entistä harvempaa.
Maanpuolustuksemme edellyttää tosiasioiden tunnustamista. Suomi on ainoa eurooppalainen Naton ulkopuolinen Venäjän rajamaa, jota venäläisjoukot eivät miehitä. Kun Moskovassa puhutaan uhmakkaasti tsaarinaikaisista rajoista ja Leninin suurista virheistä, ulkopolitiikan rajat asettaa vain mielikuvitus. Suomi ei ole puolueeton eikä irrallaan ja päätöstemme on oltava sen mukaisia. Jäsenyyttä puolustusliitto Natossa on haettava nyt.
Janne Heikkinen Kansanedustaja (kok.)
