Teiden kunnostaminen osaksi koronaelvytystä

Julkaistu ensimmäisenä painetussa Raahen Seudussa 25.5.2020.

Koronavirus sekä sen ehkäisytoimet ovat saaneet val-tion talousnäkymiin ammottavan aukon. Vuoden 2020 alijäämä on nousemassa vähintään 16,6 miljardiin euroon ja myös tulevaisuuden näköalat ovat heikentyneet merkittävästi. Suomi tarvitsee investointeja tulevaisuuteen kasvunäkymien ja kansantalouden kestävyyden turvaamiseksi.

Vesa Vihriälän selvitysryhmä suosittaa Suomelle elvyttämistä yhtenä merkittävänä keinona päästä ulos koronakriisistä. Parhaita konkreettisia keinoja työryhmän mukaan on erityisesti erilaiset tie- ja infrahankkeet. Suomen tieverkoston korjausvelka on mittava. Onneksi investoinnit korjausvelan taittamiseksi alkoivat Sipilän hallituksen aikana, ja ne ovat jatkuneet. Työtä on kuitenkin vielä runsaasti tehtävänä.

Kokoomus esittää teiden asfalttipäällystyksen lisäämistä 4000 kilometristä 6000:een. Esitystä tukee suhdanteen ohella erityisesti öljyn alhainen hinta, sekä tieinvestointien elinkeinoelämää piristävä vaikutus. Suomi elää tavaroiden, palveluiden, ihmisten ja datan liikkeestä. Jotta nämä saadaan liikkeelle, on perusinfran oltava kunnossa. Tästä syystä investointi teiden korjaamiseen kannattaisi tehdä etupainotteisesti.

Huomionarvoista on, että tieliikenteestä kerätään vuosittain erilaisina veroina n. 8 miljardia euroa, josta palautuu vain miljardin verran murusia takaisin tieliikenteen kehittämiseen. Tienkäyttäjien loputon kuppaus on poliitikoille mitä nautinnollisin rahasampo. Siksi on enemmän kuin kohtuullista, että edes väylät laitetaan kuntoon.

Marinin hallitus ei tunnu ymmärtävän sitä, että suomalaiset eivät autoile huvikseen, vaan koska se on toimivan arjen sanelema pakko. Töiden, palveluiden ja harrastusten pariin on päästävä ja pitkien välimatkojen Suomessa se tarkoittaa yksityisautoilun välttämättömyyttä. Oikea aika lyhentää tieväylien korjausvelkaa on siis nyt!