Kolumni julkaistu Kalevassa 4.10.2023

Suomea on rakennettu syvällisellä ymmärryksellä sukupolvet ylittävästä yhteiskunnallisesta vastuusta. Menneet, nykyiset ja tulevat sukupolvet muodostavat ketjun, jossa jokainen vuorollaan rakentaa seuraaville aikaisempaa parempaa Suomea. Ketju kuitenkin uhkaa katketa, jos alamme pitää omia tai äänekkäimpien tarpeita muita sukupolvia tärkeämpänä.

Meidän sukupolvemme on nyt suurten valintojen edessä. Hyvinvointiyhteiskunnan peruspalveluita ei kyetä enää tulevaisuudessa järjestämään, jos vastuullisempaa taloudenpitoa ei aloiteta välittömästi. Nykymenolla emme pysty tarjoamaan vielä syntymättömille suomalaisille samanlaista yhteiskunnallista hyvää, jota meillekin on kyetty itsestään selvänä tarjoamaan.

Yksi mittari tälle huolestuttavalle kehitykselle on valtionlainojen hoitomenojen kasvu, josta myös tasavallan presidentti Sauli Niinistö on meitä toistuvasti muistuttanut. Ensi vuodesta alkaen maksamme korkoja jo 3,2 miljardia euroa, ja summa uhkaa kasvaa neljään miljardiin euroon vuoteen 2027 mennessä.

Sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden näkökulmasta ei ole kestävää, että keinotekoisen korkea elintasomme perustuu lainaan, joka on otettu äänestysoikeudettomien sukupolvien nimissä. Edes perustuslakimme ei tunnista velkakaton tai vastaavan yhtä velvoittavan budjettirajoitteen täysin ilmeistä tarpeellisuutta, vaikka sen pitäisi tasapuolisesti suojella kaikkia yhteiskuntamme jäseniä - myös tulevia.

Aikanaan veronmaksajien suojaksi rakennettiin valtion budjetin kehysmenettely ja menosääntö, joilla yritettiin hillitä poliitikkojen luontaista taipumusta toteuttaa vaalilupauksia, joihin ei tosiasiallisesti ole varaa. Edellinen hallitus kuitenkin luopui näistä yhdessä sovituista rajoitteista, koska modernista rahateoriasta huumaantuneet vasemmistopoliitikot uskottelivat, ettei velalla olisi enää väliä. Nyt näitä edellisen sukupolven hyväksi havaittuja käytänteitä yritetään palauttaa muutosvastarinnan äänekkäällä säestyksellä.

Politiikassa, kuten elämässä yleensä, hyvän rakentaminen ottaa aikaa. Sen tuhoaminen taas tapahtuu nopeasti. Julkisen talouden korjaaminen tapahtuu hitaasti. Varovaisenkin arvion mukaan tasapainon saavuttaminen kestää vähintään kahdeksan vuotta. Politiikassa se on pitkä aika, puhumattakaan maasta, jossa pääministerit vaihtuvat verrattain tiuhaan.

Nyt tehtävien taloudellisten päätösten ja päättämättä jättämisten seuraukset tuntuvat niin nykyisten kuin tulevienkin sukupolvien arjessa. Mikäli haluamme varmistaa samat mahdollisuudet ja valinnanvapauden heille, jotka eivät ole vielä syntyneet, ei ymmärryskyky julkisen talouden todellisuudesta voi rajoittua vain oman elämänkaaren mittaan.