Veikkauksen hyvävelipajatso tulee purkaa

Julkaistu alun perin Kaleva-median paikallislehdissä, sekä Sinituulessa. (Kuva: Santeri Viinamäki, Wikimedia Commons. CC 4.0)

Hyvän päätöksenteon ihanne on, että päättäjät ajattelevat kansankunnan kokonaisetua omien eturyhmiensä sijaan. Suomen kansallisen pelimonopolin perusteluksi EU:lle on määritelty uhkapelihaittojen minimointi. Yhteiskunnan kokonaisedun toteutumiseksi voittovaroja yritetään ohjata hyviin tarkoituksiin. Molemmat perustelut lepäävät valitettavasti suurelta osin tyhjän päällä.

Erityisen kyseenalaiseksi Suomen kansallisen pelimonopolin oikeutus muuttuu silloin kun köyhät eläkeläiset, työttömät sekä peliriippuvaiset paisuttavat sen voittokatteita häviämällä mm. hedelmäpeleihin rahojansa. Ongelmapelaaminen lisää köyhyyttä ja sosiaalisia ongelmia, ja on siten vakava yhteiskunnallinen kysymys. Silti Veikkaus porskuttaa ja voi hyvin. Se raapii suurimmat katteensa ongelmapelaajien lompakoista. Talo voittaa aina.

Pelikoneiden ja muiden pelien tuotoista, eli veikkaushäviövaroista rahoitetaan mm. puolueiden läheisjärjestöjä sekä muita yhdistyksiä, joissa poliitikot toimivat usein johtotehtävissä tai istuvat hallituksessa. Rahaa maksetaan valtavasti toki myös hyviin tarkoituksiin, mutta millä kustannuksella ongelmaisille?

Pelikoneita on kaikkialla, ja niiden pelaaminen aiheuttaa osalle pelaajista riippuvuutta. Peliriippuvaisen on liki mahdotonta vältellä Veikkauksen mainontaa tai pelejä arjessaan. Veikkaus on kaikkialla. Välkkyvät ja koukuttavat pelikoneet ovat addiktoiva “lisävero”, joka kohdistuu erityisesti heikko-osaisiin sekä niihin, jotka ovat alttiita eri riippuvuuksille.

“Mä maksan sun palkan”, totesi Veikkauksen johto eräässä sen edunsaajajärjestöille suunnatussa seminaarissa. Tähän kytkeytyy järjestelmän toinen suuri epäkohta: edunsaajat ovat riippuvaisia monopolin veikkaushäviörahoista, jolloin edunsaajien intresseissä on tukea poliittisesti ruokkivaa kättään. Suomeksi sanottuna nämä edunsaajajärjestöt toimivat ulkoistettuina mainostajina ja lobbareina Veikkaukselle, jonka hallintoneuvostossa ovat edustettuina poliittisten puolueiden lisäksi Veikkauksen edunsaajat ”valvomassa” toiminnan vastuullisuutta.

Tämä mätä järjestelmä on vuosien saatossa johtanut siihen, että Suomessa hävitään Irlannin jälkeen Euroopan toiseksi eniten rahaa asukasta kohti uhkapeleihin. Iso osa tappioista syntyy kolikkopeleistä, joiden liikevaihto on yli 10 miljardia euroa vuosittain. Koska pelit on ohjelmoitu palauttamaan hieman reilu 90% rahasta takaisin, ei esimerkiksi pelitaidoilla voi päästä voitolle.

Monopolin perustelut siis ontuvat täysin. Sen oikeutus ei kestä moraalista tarkastelua, sillä pelihaittoja ei selkeästi ole pystytty ehkäisemään sen avulla. Veikkaus turvaa asemaansa poliittisen rälssin avulla, siinä missä yksityiset peliyhtiöt etenkin Euroopassa joutuvat taiteilemaan yhteiskuntavastuun kanssa. Niillä ei useinkaan ole hyvävelipoliitikkoja takanaan Veikkauksen mittakaavassa. Kannustimet vastuullisuudelle ovat siten suuremmat, koska koko toimiala voidaan kieltää nopeastikin, jos se ei nauti yhteiskunnallista legitimiteettiä.

Veikkauksen hyvävelipajatso tulee purkaa katkaisemalla napanuora edunsaajien ja rahapelituottojen väliltä siirtämällä veikkaushäviövarat normaaliin budjettitarkasteluun. Pelikoneet tulee siirtää kioskien tuulikaapeista valvottuihin Pelaamoihin. Rahapelejä tulee voida pelata ainoastaan tunnistautumalla, ja pelaaminen katkaista palveluntarjoajan toimesta, jos pelin tietokannat tunnistavat ongelmapelaamiskäyttäytymistä asiakkaan kohdalla. Veikkauksen valvonta tulee keskittää yhdelle toimivaltaiselle viranomaiselle.